Perustelut
Kaavaluonnoksesta saatu palaute
Asemakaavaluonnos oli nähtävillä 23.8.-23.9.2024 välisen ajan. Sitä esiteltiin yleisötilaisuudessa 4.9.2024. Kaavaluonnoksesta annettiin kuusi lausuntoa ja viisi mielipidettä. Lausunnon antoivat Alva-yhtiöt Oy / vesi, Alva Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj, Keski-Suomen ELY-keskus, Keski-Suomen museo ja Telia Finland Oyj. Telia Finland Oyj:llä ei ollut kaavaluonnoksesta huomautettavaa. Mielipiteen antoivat neljä yksityishenkilöä ja yksi yhdistys.
Lausunnoissa esille nostetut asiat:
- Vesijohto- ja jätevesiviemäriverkon runkolinja tulee siirtää.
- Jätevesipumppaamon ja puistomuuntamoiden aluevarausten sijoitusta tulee tarkistaa.
- Johtoalueelle tulevista toiminnoista, kuten esimerkiksi palstaviljelystä, sopiminen edellyttää Fingrid Oyj risteämälausuntoa.
- Esitetty puistoalue ei paranna alueen ulkoilumahdollisuuksia merkittävästi. Viereiselle luonnonsuojelualueelle kohdistuu virkistyskäytön vaikutuksia.
- Pihatoimintojen lisääntyminen luonnonsuojelualueen läheisyydessä lisää haitallisten vieraslajien leviämisriskiä.
- Asemakaavan vaikutuksia linnustoon ei ole arvioitu.
- Rannan puusto tulee säilyttää sekä maisemallisista syistä että liito-oravan kulkuyhteytenä. Liito-oravaselvityksen laatiminen on erittäin suositeltavaa.
- Purettavien rakennusten soveltuvuus lepakoille tulee selvittää, ja tarpeen mukaan laatia myös lisääntymis- ja levähdyspaikkaselvitys.
- Maiseman ja luonnonmukaisempaa arkkitehtuuria voisi tutkia.
Mielipiteissä esille nostetut asiat:
- Suunnitelma täydentää alueen rakennetta. Massoittelu on kohtuullista.
- Salmirantaan tulee kaavoittaa enemmän laadukkaita omakotitontteja ja vähemmän kytkettyjen pientalojen tontteja.
- Omarantaiset tontit eivät ole perusteltuja. Ranta tulee osoittaa yleiseen virkistyskäyttöön.
- Väistökoulun koripallo- ja jalkapallokentän poistaminen heikentää liikuntamahdollisuuksia. Alueelle tulee esittää korvaavia toimintoja.
- Luonnonsuojelualueen ja asuinalueen väliin tulee osoittaa suojavyöhyke.
- Salmirannan kautta tulee esittää turvallinen ja katkeamaton jalankulun ja pyöräilyn yhteys Kuokkalanpeltoon ja Kuokkalan keskustaan. Esitetty jalankulun ja pyöräilyn reittiratkaisu ei ole toimiva.
- Polastien ja Salmirannantien välinen yhdystie on katkaistava. Läpikulku tulee mahdollistaa vain jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
- Kulku lintutornille tulee turvata.
Luonnosvaiheen palautteesta ja vastineista on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.
Asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus
Asemakaavaehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella kaavaehdotukseen on tehty seuraavia muutoksia:
- Särmätien katualuetta on kavennettu kolmella metrillä.
- LPA-1 ja ALY-1 -alueilla on tarkistettu rakennusaloja ja istutusalueita.
- Maanalaisten johtojen aluevaraus on poistettu asuinrakennusten korttelialueilta. Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitteiden rakennusalojen lukumäärää, sijaintia ja mitoitusta on tarkistettu.
- Hulevesijärjestelmää varten osoitettua puistoaluetta (VP-1) on laajennettu puiden ja avo-ojan säilyttämiseksi.
- Uimarannan läheisyydessä oleva lähivirkistysalue (VL) on muutettu puistoksi (VP).
- Luonnonsuojelualueeseen rajautuvat asuntopihat on määrätty aidattaviksi.
- Selostusta on täydennetty linnuston ja lepakoiden selvitystilanteen osalta. Kaava-aineistoon on lisätty liito-oravan elinympäristöanalyysi.
- Rannan puusto on esitetty säilytettäväksi sä-merkinnällä tai palautettavaksi is-merkinnällä.
- Omakotitonteille on lisätty talousrakennusten rakennusalat.
- Omakotitonteilla sallitaan harjakaton ohella muitakin kattomuotoja.
- Laitureiden rakentamista koskeva määräys on lisätty.
- Jalankulun ja pyöräilyn reittien linjausta on tarkistettu.
Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä, ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä.
Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mari Pitkänen, talous- ja hallintopäällikkö, mari.pitkanen@jyvaskyla.fi
Kaupunkirakennelautakunta
- päättää asettaa asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksen ja siihen liittyvän sitovan tonttijaon alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
- pyytää asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot
- päättää, että mikäli muistutuksia ei jätetä, eivätkä tehdyt muutokset edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaan uudelleen nähtäville asettamista, esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus sekä siihen liittyvä sitova tonttijako hyväksytään.
---------
Kokouksessa edellä esitetyn päätösehdotuksen teki toimialajohtaja Hannu Kantonen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kokouskäsittely
Keskustelun aikana Ilona Helle ehdotti Akseli Hiltusen kannattamana että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että rantatonttien omarantaisuus poistetaan.
Keskustelun aikana Kaisa Peltonen ehdotti Ilona Helteen ja Akseli Hiltusen kannattamana että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että yksi rantatontti poistetaan ja tilalle muodostetaan kaikille avoin rantapuisto.
Koska oli tehty kaksi palautusehdotusta sisällöllisesti erilaisin perusteluin, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Hän esitti, että tehdyt palautusehdotukset äänestetään ensin vastakkain. Tämän jälkeen tässä äänestyksessä voittanut palautusehdotus laitetaan vastakkain asian käsittelyn jatkamisen kanssa. Äänestysmenettely hyväksyttiin.
Puheenjohtaja esitti, että Kaisa Peltosen ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Ilona Helteen ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Kaisa Peltosen ehdotus tuli äänin 10-2-1 tältä osin kaupunkirakennelautakunnan päätökseksi.
Puheenjohtaja ehdotti, että toisessa äänestyksessä ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestävät EI. Puheenjohtaja ehdotti että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että äänin 9-4 asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa. Koska keskustelun aikana ei tehty muita muutosehdotuksia, puheenjohtaja totesi toimialajohtajan ehdotuksen tulevan kaupunkirakennelautakunnan päätökseksi.