Kaupunginhallitus, kokous 5.5.2025

§ 155 Alva-yhtiöt Oy:n varsinainen yhtiökokous 19.5.2025

JyväskyläDno-2025-1751

Valmistelija

  • Anna Vuorela, lakiasiainjohtaja, anna.vuorela@jyvaskyla.fi

Perustelut

Alva-yhtiöt Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 19.5.2025 klo 11 Jyväskylässä.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään muun muassa seuraavat asiat:

  • Vuoden 2024 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
  • Tilinpäätöksen vahvistaminen
  • Taseen osoittaman tuloksen käsittely

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 10 miljoonaa euroa.

  • Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
  • Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
  • Hallituksen jäsenten, hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen
  • Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
  • Tilintarkastajan valitseminen
  • Omistajaohjauksen periaatteet

Konsernijaosto on antanut 4.12.2017/52 ohjeen konsernijaoston ohjaukseen kuuluvien tytäryhteisöjen hallitusten kokous- ja vuosipalkkioista. Ohjeen mukaan Alva-yhtiöt Oy:n hallituksessa kokouspalkkio on puheenjohtajalle 300 euroa ja varapuheenjohtajalle ja jäsenelle 160 euroa. Vuosipalkkio on puheenjohtajalle 4 550 euroa ja varapuheenjohtajalle ja jäsenelle 2 300 euroa.

Yhtiöjärjestyksen 5 §:n mukaan yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Yhden jäsenen nimeää yhtiön vakinaisessa palveluksessa oleva henkilökunta. Yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja yhden (1) varapuheenjohtajan hallituksen toimikaudeksi. Kaupunginhallituksen päätöksen (8.3.2021/57/tytäryhteisöjen kokoonpano 1.10.2021 lukien) mukaan Alva-yhtiöt Oy:n hallituksen koko on kymmenen (10) jäsentä, joista yksi (1) jäsen on henkilöstön edustaja ja hallitukseen valitaan kaksi (2) asiantuntijajäsentä.

Alva-yhtiöt Oy:n hallituksessa ovat olleet Sinuhe Wallinheimo (hallituksen puheenjohtaja), Veijo Koskinen (hallituksen varapuheenjohtaja), Jouni Takkinen, Kaisa Garedew, Anniina Runtuvuori-Salmela, Timo Taskinen, Ari Laitinen, Tuija Soanjärvi ja Minna Nirkkonen. Henkilöstön nimeämä hallituksen jäsen on ollut Risto Ryymin. Yhtiön toimitusjohtajana on Tuomo Kantola.

Kuntavaalien jälkeen on tarkoitus käsitellä kaupungin tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten valinnat uudelleen, minkä johdosta yhtiössä on syytä järjestää syksyllä 2025 ylimääräinen yhtiökokous. Tästä syystä ehdotetaan, että varsinaisessa yhtiökokouksessa hallituksen jäsenet valittaisiin 30.9.2025 saakka kestävälle toimikaudelle.

Yhtiöjärjestyksen 8 §:n yhtiön tilintarkastajaksi valitaan yksi KHT-yhteisö. Yhtiön tilintarkastajana on toiminut BDO Oy.

Kaupunginvaltuusto on 31.1.2022 /1 päättänyt, että kuntalain 122 §:n mukaisten tilintarkastuspalvelujen tuottajana on tilivuosina 2022–2024 BDO Audiator Oy. Kaupunki ja BDO Audiator Oy ovat allekirjoittaneet 8.3.2022 tilintarkastussopimuksen. Kaupunginvaltuusto on 27.1.2025/8 päättänyt hyväksyä tilintarkastussopimuksen jatkamisen optiovuosille 2025-2026. Päätöksen kaupungin tytäryhteisöjen tilintarkastajista tekee kukin yhteisö itsenäisesti BDO Audiator Oy:n kanssa kaupunginvaltuuston hyväksymän konserniohjeen mukaisesti.

Kaupunginhallituksen päätöksen 23.8.2021/242 mukaan kaupunginhallitus käyttää Alva-yhtiöt Oy:n omistajaohjauksen toimivaltaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi

Kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen talousjohtaja Vesa Voutilaisen ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:

  1. Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan.
  2. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä hyväksytään.
  3. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
  4. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään konsernijaoston 4.12.2017/52 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Matkakustannusten korvaus maksetaan laskun mukaan.
  5. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan.
  6. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Audiator Oy (KHT-yhteisö)

Lisäksi kaupunginhallitus antaa ohjeen yhdeksän (9) hallituksen jäsenen valinnasta sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisestä 30.9.2025 saakka kestävälle toimikaudelle. Kaupunginhallitus antaa myös ohjeen hyväksyä Alva-yhtiöt Oy:n henkilöstön ehdottaman yhden (1) edustajan valinnan henkilöstön edustajaksi yhtiön hallituksen jäseneksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus antoi seuraavan ohjeen yhdeksän (9) hallituksen jäsenen valinnasta sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisestä 30.9.2025 saakka kestävälle toimikaudelle: Sinuhe Wallinheimo (hallituksen puheenjohtaja), Veijo Koskinen (hallituksen varapuheenjohtaja), Jouni Takkinen, Kaisa Garedew, Anniina Runtuvuori-Salmela, Timo Taskinen, Ari Laitinen, Tuija Soanjärvi ja Minna Nirkkonen. Kaupunginhallitus antoi myös ohjeen hyväksyä Alva-yhtiöt Oy:n henkilöstön ehdottaman yhden (1) edustajan valinnan henkilöstön edustajaksi yhtiön hallituksen jäseneksi.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä
- kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on jätettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai erilliseen tiedoksiantotodistukseen merkittynä aikana. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan, katsotaan asiakirja annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Oikaisuvaatimuksen muoto, sisältö ja liitteet

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin sen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Kirjelmässä on mainittava oikaisuvaatimuksen tekijän nimi, asuinkunta ja postiosoite sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

 

 

 

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen viranomaiselle

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Sähköisen viestin (sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Jyväskylän kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Jyväskylän kaupunki
PL 193
Vapaudenkatu 32 (käyntiosoite)
40101 Jyväskylä
kirjaamo@jyvaskyla.fi
Puhelin: 014 569 0888
Aukioloaika: klo 8.00–15.00

Päätös on lainvoimainen oikaisuvaatimusajan jälkeen, ellei siihen ole haettu muutosta eikä sitä ole otettu ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.