Kaupunkirakennelautakunta, kokous 7.4.2026

§ 63 Metsälehmuksentie 3 -asemakaavamuutos sekä tonttijaon hyväksyminen asemakaavan yhteydessä

JyväskyläDno-2026-1008

Valmistelija

  • Reijo Teivaistenaho, asemakaava-arkkitehti, reijo.teivaistenaho@jyvaskyla.fi

Perustelut

Asemakaavan muutos koskee 72. kaupunginosan korttelia 24.

Kaavamuutosalue sijaitsee Vaajakoskella Ruokosaaren työpaikka- ja logistiikka-alueella. Kaavamuutoksella laajennetaan asemakaavan mukaista katualuetta teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten korttelialueelle (TL-2) siten, että katurakenteet sekä maanlainen kunnallistekniikka mahtuvat kokonaisuudessaan asemakaavan ko. katualueelle.

Lähtökohdat

Asemakaavamuutoksen laatiminen on käynnistynyt kaupungin aloitteesta. Vireilletulosta ja asemakaavaluonnoksen nähtävänä olosta on kuulutettu sanomalehti Keskisuomalaisessa 13.3.2026.

Rakentamaton korttelialue on pinta-alaltaan noin 8000 neliömetriä.

Jyväskylän kaupungin oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa suunnittelualue on tilaa vaativien työpaikkojen aluetta, jolle voidaan asemakaavoittaa ympäristöhäiriötä tuottavaa toimintaa ja muuta tilaa vaativaa työpaikkatoimintaa. Alueelle voidaan muun työpaikkarakentamisen ohella sijoittaa tuotannolliseen pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälätiloja.

Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten korttelialuetta (TL-2). Enintään 30 prosenttia sallitusta rakennusoikeudesta saa rakentaa liiketilaksi. Suuruudeltaan yli 600 kerrosalaneliömetrin liiketiloja ei sallita. Ulkovarastointia ei sallita. Korttelialueelle ei saa rakentaa asuntoja.

Kaavaluonnoksesta saatu palaute

Asemakaavaluonnos on ollut nähtävänä 13.-27.3.2026, jonka aikana saatiin kaksi lausuntoa (Tukes ja Alva-yhtiöt/verkot/vesi). Mielipiteitä ei jätetty. Alva-yhtiöt Oy:n lausunto oli luonteeltaan tekninen. Tukesin lausunnossa todettiin, ettei kaavamuutokselle ei ole estettä käytössä olevien selvitysten ja valvontatietojen perusteella.

Luonnosvaiheen palautteesta on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.

Asemakaavan muutosehdotus

Asemakaavan muutosehdotuksessa korttelialue on osoitettu teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten korttelialueeksi (TL-2). Enintään 30 prosenttia sallitusta rakennusoikeudesta saa rakentaa liiketilaksi. Suuruudeltaan yli 600 kerrosalaneliömetrin liiketiloja ei sallita. Ulkovarastointia ei sallita. Korttelialueelle ei saa rakentaa asuntoja. Korttelialueen rakentamistehokkuus on e=0.4, joten rakennusoikeuden määrä on 2916 kerrosalaneliömetriä. Rakennusoikeuden määrä vähenee 275 kerrosalaneliömetriä korttelialueen pienentyessä. Korttelialueesta lohkaistaan katualueeksi 678 neliömetriä, jolloin TL-2 -korttelialueen pinta-ala pienenee 7291 neliömetriin.

Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella asemakaavaselostusta on täydennetty luonnosvaiheen jälkeen:

  •  Polkupyöräpysäköintimääräystä on täydennetty.
  •  Asemakaavamääräyksiin on tehty teknisiä korjauksia.
  •  Asemakaavaselostusta on täydennetty luontoarvojen ja Kanavuoren Natura-alueen kuvauksien sekä vaikutusarvioiden osalta.

Asemakaavan muutosehdotus pidetään julkisesti nähtävänä 14 päivää. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan vähäinen ja sen hyväksyy kaupunkirakennelautakunta (hallintosääntö 16 §).

Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa

https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/metsalehmuksentie-3

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mari Karppi, talous- ja hallintopäällikkö, mari.karppi@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta

  • päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen siihen liittyvän sitovan tonttijaon alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
  • pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot