Kaupunkirakennelautakunta, kokous 13.1.2026

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 8 Itäisen Seppälänkankaan asemakaavan laajennus- ja muutos

JyväskyläDno-2024-349

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyrki Arasalo, kaavasuunnittelija, Jyrki.Arasalo@jyvaskyla.fi

Perustelut

Asemakaavan laajennus koskee 64. kaupunginosaa. Asemakaavan muutos koskee 19. kaupunginosan virkistys- ja erityisaluetta, 20. kaupunginosan korttelin 73 tonttia 3, kortteleita 81–82, korttelin 83 tonttia 3, katu- ja virkistysaluetta, 64. kaupunginosan kortteleita 37–41 sekä katu- ja virkistysaluetta.

Asemakaavan laajennus- ja muutosalue alue sijaitsee Seppälänkankaan itäosassa, noin seitsemän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa datakeskuksen ja muun paljon tilaa vaativan yritystoiminnan sijoittuminen, sekä alueen liikenne- ja sähköverkon kehittäminen. Asemakaavan muutoksella yhdistetään alueen rakentumattomia teollisuuskorttelialueita, poistetaan toteutumattomia katuyhteyksiä, ja huomioidaan alueen luontoarvot ja virkistyskäyttö. Muutoksen yhteydessä tutkitaan lisäksi maamassojen käsittelyä ja hyödyntämistä.

Lähtökohdat

Asemakaavan laajennukseen ja muutokseen on ryhdytty kaupungin aloitteesta. Kaavan laadinta käynnistyi Jyväskylän kaupungin kaavoituskatsauksen 2024–2026 mukaisena Koivupurontien ja Yritystien kaavoituskohteena. Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu sanomalehti Keskisuomalaisessa 1.11.2024. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa.

Suunnittelualue sijaitsee Laukaantien ja Äänekosken radan välisellä alueella, ja on pinta-alaltaan noin 74 hehtaaria. Alue rajautuu lännessä ja pohjoisessa Itäisen Seppälänkankaan yritysalueen toteutuneisiin teollisuuskortteleihin ja etelässä Koilliskehän katualuevaraukseen. Lähimmät vakituiset asuinrakennukset ja loma-asunnot sijaitsevat alueen itäpuolella ja Ankeriasjärven länsirannalla, sekä eteläpuolella Pysäkkivuoren erillistalojen alueella.

Jyväskylän oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa suunnittelualue on tilaa vaativien työpaikkojen aluetta sekä viheraluetta. Suunnittelualueelle on osoitettu viheryhteystarve.

Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T), teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten korttelialuetta (TL-1), huoltoasemarakennusten korttelialuetta (LH), lähivirkistysaluetta (VL ja VL-1), suojaviheraluetta (EV) sekä katualuetta. T-kortteleissa 37–41 sallitaan polttoaineen jakelu, ja LH-kortteliin saa rakentaa liikennepalvelukeskuksen sekä 600 kerrosalaneliömetriä päivittäistavarakauppaa. Kortteleihin on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 197 000 kerrosalaneliömetriä (e=0.50). Kaavassa lähivirkistysalueille on osoitettu kolme sijainniltaan ohjeellista luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta, joiden luontoarvojen ominaispiirteiden säilyminen tulee turvata alueen käytössä ja suunnittelussa (luo-1). VL-1-lähivirkistysalueita voidaan käyttää sade- ja muiden pintavesien keräilyyn, viivytykseen ja imeytykseen. Suunnittelualueen kaakkoisosan reuna-alue on asemakaavoittamatonta.

Suunnittelualueen korttelit ovat olleet rakentamattomina 2010-luvun loppupuolelta lähtien. Osa itäisen alueen kortteleista on aikanaan tasattu rakentamista valmistelevana toimenpiteenä ja osaa kortteleista sekä katualueesta on valmisteltu tasauksen toteuttamisvaihetta varten poistamalla kortteleiden puusto ja pintamaat. Alueen itäosassa kulkee maakuntaurana tunnettu ulkoilureitti.

Suunnittelualueelle on tehty luontotyyppiselvitys sekä liito-oravaselvitykset vuoden 2024 aikana. Läntisen osan metsäiselle alueelle tehdään linnustokartoitus alkukesällä 2025. Lisäksi kaavan laadinnan pohjaksi ja vaikutusten arviointia varten on alueelle laadittu tasaussuunnitelma ja massatarkastelu sekä käynnistetty hulevesi-, liikenne- ja meluselvitykset ja ilmastovaikutusten arviointi.

Asemakaavan muutosluonnos

Kaavaluonnoksella muodostuu yksi noin 47 hehtaarin suuruinen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (T), lähivirkistysaluetta (VL), yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta (ET) sekä katualuetta. T-korttelialueelle saa sijoittaa datakeskusrakennuksia ja energiahuoltoon liittyviä rakennuksia sekä toimintaa palvelevia oheistoimintoja. Alueelle saa sijoittaa pääkäyttötarkoitukseen liittyviä toimistotiloja enintään 10 % sallitusta rakennusoikeudesta. Tehokkuusluvuksi on osoitettu e=0.70, jolloin rakennusoikeuden määrä on noin 329 300 kerrosalaneliömetriä. Rakennusoikeus kasvaa noin 132 200 kerrosalaneliömetriä.

Korttelialueen rakennusala osoitetaan kahdelle osa-alueelle, joista itäisen osan rakennusala on noin 36 hehtaaria ja läntisen osan noin 6,8 hehtaaria. Näiden väliin jäävä korttelialueen osa osoitetaan ajoyhteyden aluevarauksella (ajo) sekä maanalaista hulevesijohtoa varten varatuksi alueen osaksi (hu-1). T-korttelialueen kerrosluvuksi sallitaan III, ja rakennusten enimmäiskorkeudeksi sallitaan 27 metriä. Itäisen kortteliosan reunaan osoitetaan puustoisena istutettava vyöhyke.

Kaavaratkaisulla poistuu toteutumattomia teollisuus-, varasto- ja liikerakentamiselle osoitettuja korttelialueita ja katualueita sekä huoltoasemarakennusten korttelialue. Kaavalla korttelialueen määrä kasvaa noin 7,6 hehtaaria, ja katualueiden määrä vähenee 5,1 hehtaaria. VL-alueen pinta-ala kasvaa noin 1,4 hehtaaria.

Asemakaavassa lähivirkistysalueille on osoitettu s-1-merkinnällä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sekä luo-1-merkinnällä luonnonmonimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden alueiden rajaukset. Lisäksi lähivirkistysalueille osoitettuja toteutumattomia ulkoilureittien sijaintivarauksia on poistettu ja itäosan ulkoilureitin (maakuntaura) ohjeellinen sijainti on päivitetty uuden linjauksen mukaiseksi. Korttelialueen itäiselle ja Yritystien pohjoispuoliselle virkistysalueelle on osoitettu aluevaraukset hulevesien viivytykseen ja poisjohtamiseen.

Kaavaratkaisun vaikutuksia on arvioitu erityisesti kaavalla mahdollistettavan datakeskuksen toiminnan näkökulmasta, ja verrattu kaavaratkaisun muutoksia alueelle ja lähiympäristöön myös voimassa olevan asemakaavaan nähden. Tekeillä olevien selvitysten pohjalta luonnosvaiheen arvioinnissa on keskitytty erityisesti tutkimaan alueen massataloutta, sekä hulevesien ja ilmastovaikutusten ohjaamista rakentamisen ja toiminnan aikana. Ilmasto- ja päästövaikutusten arvioinnissa korostuu datakeskuksen tuottamien energiapäästöjen hyödyntäminen kaukolämmön tuotantoon. Hulevesien ohjautumisen vaikutuksissa on pyritty minimoimaan alueen rakentumisesta syntyvää riskiä Ankeriasjärven vesistölle. Mahdollistettavan toiminnan sekä kaavaratkaisun vaikutukset Laukaantien ympäristön liikenneverkolle on todettu vähäisiksi, sillä Koillisväylän rakentumisen ei ole arvioitu vaikuttavan alueen liikennemääriin.

Kaavamuutoksen aloitusvaiheessa suunnittelun käynnistymisestä on välitetty tietoa alueella asuville ja toimiville sekä järjestetty asukastilaisuus ja pienimuotoisempia tapaamisia. Asukkailta saadussa palautteessa ovat nousseet esiin muun muassa alueen hulevesien tilanne sekä suunnitellun datakeskustoiminnan vaikutukset lähiympäristöön.

Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Tonttijako laaditaan erillisenä.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta päättää asettaa asemakaavan muutosluonnoksen alueidenkäyttölain 62 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n säännösten mukaisesti nähtäville, jotta osallisilla on tilaisuus esittää mielipiteensä asiasta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tarkistettu liite "Kaavaselostus" otetaan pöytäkirjan liitteeksi.

Valmistelija

  • Jyrki Arasalo, kaavasuunnittelija, Jyrki.Arasalo@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kaavaluonnoksesta saatu palaute

Asemakaavan laajennus- ja muutosluonnos oli nähtävänä 6.6.–10.8.2025 välisen ajan. Kaavaluonnosta esiteltiin 16.6.2025 järjestetyssä asukastilaisuudessa. Tilaisuuteen osallistui noin 40 henkilöä, joista 10 osallistui verkon kautta. Kaavaluonnoksesta annettiin nähtävänäolon aikana yhdeksän lausuntoa ja kahdeksan mielipidettä. Lisäksi ennen luonnosvaiheen nähtäville asettamista saatiin erillisestä pyynnöstä Keski-Suomen Museon arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyvä lausunto.

Lausunnon antoivat Telia Finland Oy, Alva-Yhtiöt Oy/vesi, Väylävirasto, Alva Sähköverkko Oy, Keski-Suomen ELY-keskus, Keski-Suomen Museo, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Keski-Suomen Liitto sekä Fingrid. Telia Finland Oy ja Fingrid ilmoittivat, ettei niillä ollut kaavaluonnoksesta lausuttavaa.

Mielipiteen esitti 12 yksityishenkilöä sekä Keskisen Suomen liito-oravayhdistys ry.

Lausunnoissa käsiteltiin seuraavia asioita:

  •  Koillisväylän toteuttaminen asemakaavan yhteydessä on tärkeää alueen kehityksen ja rakentamisen aikaisen kuljetuksen kannalta. Liikennevaikutuksissa tulee huomioida Laukaantien tiesuunnitelman tavoitetila.
  • Kaavaratkaisussa on huomioitu osa luontoarvoista ja ekologisista yhteyksistä, mutta selvitysten puutteet ja valuma-alueiden muutokset saattavat heikentää luontokohteita, minkä vuoksi kaavamääräyksiä ja arviointeja tulee täydentää.
  • Maisemavaikutusten arviointia tulee täydentää laajemmalla maisemarakenteen kuvauksella, havainnekuvilla ja mallinnuksilla, jotta suurten rakennusmassojen vaikutukset lähiympäristöön voidaan arvioida.
  • Kaava-alueella ei ole suojeltuja pienvesiä, mutta hulevesien hallinta ja Ankeriasjärven vesistön kuormituksen vähentäminen ovat keskeisiä, jotta luonnontila ja vesien laatu säilyvät rakentamisen aikana ja sen jälkeen.
  • Melun hallinta tulee varmistaa kaavamerkinnöillä ja -määräyksillä.
  • Kaavamuutosalueen läheisyydessä sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita. Selostusaineistoa tulisi täydentää vaikutusten arvioinnilla ja havainnollistavilla aineistoilla ennen ehdotusvaihetta.
  • Kaavamuutokselle ei ole esteitä, kun lähiympäristön kemikaalilaitosten (Valio Oy, GTP Finland Oy) riittävät suojaetäisyydet huomioidaan. Hule- sekä sammutusjätevesiä koskevat määräykset varmistavat kemikaaliturvallisuuden ja ympäristöriskien hallinnan.
  • Kaavamuutoksessa tulee huomioida myös maakuntakaava 2040.

Mielipiteissä käsiteltiin seuraavia asioita:

  • Liito-oravaselvitykset ja suojelumerkinnät ovat puutteellisia, joten suojelualueen rajausta ja yhdysreittejä tulee laajentaa elinpiirin turvaamiseksi.
  • Erityisesti Ankeriasjärven, Saanivuoren ja junaradan varren suuntaan tulisi toteuttaa suoja-alueita melun, maiseman ja ympäristöriskien hallitsemiseksi.
  • Datakeskuksen suunnittelussa tulee huolehtia alueen hulevesien hallinnasta, turvata pohjaveden tila ja varmistaa avoin tiedotus hulevesiselvityksistä ja toimenpiteistä.
  • Ankeriasjärven ekologiaa uhkaavat kiintoainekuormitus ja aiemmat vahingot, joten Jyväskylän kaupungin tulee estää lisäpilaantuminen, ennallistaa järven tila ja varmistaa, ettei haitallisia aineita johdu veteen. Järviveden epäilty käyttö datakeskuksen jäähdytykseen huolettaa.
  • Datakeskuksen melu ja värähtely tulee hallita niin, että ne alittavat ohjearvot ja turvaavat loma-asutuksen, luonnonsuojelualueen sekä eliöstön rauhan, erityisesti rakennusaikana konkreettisilla toimenpiteillä kuten työaikarajoituksilla ja melusuojauksilla. Valosaasteen häiriöt tulisi estää.
  • Suunniteltujen datakeskusrakennusten korkeus ja laajuus aiheuttavat merkittävää maisemahaittaa, joten asemakaavassa tulee varmistaa rakennusten sopeutuminen ympäristöön sekä edellyttää maisemavaikutusten arviointia ja visuaalista mallinnusta.
  • Rakennusvaiheen maansiirtotyöt aiheuttavat haittaa alueen liikenteelle.
  • Alueelle ei tule sijoittaa datakeskusta, sähkömagneettisten kenttien riskit tulee arvioida sekä tehdä toimenpiteitä sähkön hinnan ja ympäristöhaittojen hillitsemiseksi. Paikallinen työllisyys tulee turvata ja estää ulkomaisen halpatyövoiman käyttö rakentamisvaiheessa.

Luonnosvaiheen palautteesta ja kaavoittajan vastineista on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.

Asemakaavan muutosehdotus

Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan pääosin kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen, laadittujen selvitysten ja tarkentuneen suunnittelun perusteella asemakaavan muutosehdotukseen on tehty seuraavat merkittävimmät muutokset:

  • T-1-korttelialuetta on pienennetty noin 1,22 hehtaaria, jolloin rakennusoikeus on laskennallisesti vähentynyt noin 9 000 kerrosalaneliömetriä.
  • T-1-korttelialueen käyttötarkoituksen kaavamääräystä on päivitetty, mutta sen pääsisältö on kaavaluonnoksen mukainen.
  • Korttelialueen läntiselle rakennusalalle on osoitettu t-merkintä, jolla alueelle ei sallita polttoainevarastoja tai varavoimalaitoksia.
  • Korttelialueelta on poistettu kerrosluku, ja lisätty kaavamääräyksiin rakennusalakohtaisesti rakennusten enimmäiskorkeudet ja maanpinnan likimääräiset korkeusluvut.
  • Korttelialueelle on osoitettu hulevesien viivytykselle sijainniltaan ohjeelliset hu-2-aluevaraukset.
  • Rakentamisen laatuvaatimuksia ja sovittamista maisemaan ja ympäristöön on tarkennettu kaavamääräyksissä muun muassa kattorakennelmien, julkisivujen ja värityksen osalta
  • Liito-oravalle osoitetun suojelualueen s-1-aluerajausta on laajennettu etelämmäksi. s-1-alueen pohjoispuolelle on muodostettu lähivirkistysaluetta pienentämällä T-1-korttelialuetta, samalla on huomioitu vireillä olevan yleiskaavan 2050:n mukainen viheryhteystarve. Virkistys- ja suojaviheralueiden pinta-ala on vähentynyt noin hehtaarin. Suojelualueita (s-1 ja luo-1) on laajennettu yhteensä noin 0,6 ha.
  • Yritystien kohdalla yhdyskuntahuollolle varattu ET-alue on muutettu suojaviheralueeksi EV-1, jolle saa sijoittaa hulevesien käsittelyyn vaadittavia rakenteita. EV-1-aluetta on muodostettu korttelin 72 itärajan vastaisesti noin 13 metrin levyisenä, T-1-korttelialue on pienentynyt vastaavasti.
  • EV-1-alueelle on osoitettu sijainniltaan ohjeellinen rakennusala yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia ja laitteita varten (et), jolle sallitaan myös matkaviestinverkon mastojen sijoittaminen.
  • Yritystien varteen on osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia ja laitteita varten uusi ET-alue, jonka sijoittelussa on huomioitu lähivirkistysalueen nykyisen puuston ja etelä-pohjoissuuntaisen viheryhteyden säilyminen.
  • Kaavamääräyksiin on tehty täydennyksiä ja tarkistuksia tarkentuneen suunnitteluratkaisun myötä. Oleellisimmat muutokset koskevat rakentamistapaa sekä hule- ja sammutusjätevesien määräyksiä.

Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §).

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/itainen-seppalankangas

Ehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta

  • päättää asettaa asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksen alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
  • pyytää asemakaavaehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot
  • päättää, että mikäli muistutuksia ei jätetä, eivätkä asemakaavan laajennus- ja muutosehdotukseen tehdyt muutokset edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaan uudelleen nähtäville asettamista, esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

 

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §, laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 §)
- hallinnon sisäistä määräystä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista (laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
- varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)
- hankintaoikaisun johdosta tehtyä päätöstä, jos hankintapäätöstä ei ole hankintaoikaisun johdosta muutettu (Hankintalaki 146 § )