Kaupunkirakennelautakunta, kokous 9.9.2026

§ 155 Kunnallistekniikan alustava investointiohjelma vuodelle 2027

JyväskyläDno-2026-3173

Valmistelija

  • Jari Lohi, rakennuttajapäällikkö, jari.lohi@jyvaskyla.fi

Perustelut

Osana investointien karsintaa kunnallistekniikan investointeja on leikattu vuosille 2027-2029 yhteensä noin 12 milj.€, josta vuoden 2026 osuus on noin 5,6 milj.€.

Kaupungin kasvu ja elinkeinoelämän investoinnit edellyttävät uusien asunto- ja työpaikka-alueiden rakentamista. Vuonna 2027 uusia asunto- ja työpaikka-alueita toteutetaan KymppiR – ja Tykki-ohjelmaan perustuen. Lähtökohtana on, että nykyisten alueiden laajentumisiin liittyvät kunnallistekniset hankkeet voidaan toteuttaa. Lisäksi muiden tahojen (esim. Väylävirasto ja EVK) yhteishankkeisiin sekä erilaisten sopimusten, mm. maankäyttösopimusten, velvoitteisiin tulee varautua. Erillisinvestointien osuutta edellisvuodesta kasvattaa merkittävästi Palokanorren ja Hippoksen alueen hankkeet. Pelkkien katusaneerausten varaukset ovat merkittävästi edellisvuotta alhaisemmat. Katuverkon osuus investointiohjelmasta on 21,1 milj.€.

Viherpalvelujen investoinnit pienenevät huomattavasti edellisvuoden tasosta, johtuen Tourujoki hankkeen valmistumisesta ja ne kohdistetaan KymppiV-ohjelman mukaisesti. Viherpalveluiden osuus investointiohjelmasta on 1,742 milj.€.

Satamapalvelujen investoinneissa varaudutaan soutuvenepaikkojen ja venelaitureiden pieniin kunnostuksiin.

KEHYS                                                                        19 442 000

TULOT                                                                         3 500 000

Investointitulot                                                              0

Käyttötaloustulot                                                          3 500 000

 

KUNNALLISTEKNIIKKA YHTEENSÄ                       22 942 000

Katupalvelut                                                              21 100 000

Viherpalvelut                                                             1 720 000

Satamapalvelut                                                         100 000

Alustava ohjelma on esityslistan liiteaineistona.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy liitteen mukaisen vuoden 2027 alustavan kunnallistekniikan investointiohjelman ja esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2027 talousarvioon varataan kunnallistekniikan investointimäärärahaa 22 942 000 euroa, josta 3 500 000 katetaan tuloilla.