Perustelut
Kunta voi myydä varhaiskasvatuspalveluja toisen kunnan lapsille ostavan ja myyvän kunnan välisen erillisen sopimuksen perusteella. Muilta kunnilta perittävien varhaiskasvatuspalvelujen korvaukset perustuvat omakustannushintaan.
Omakustannushinta määräytyy kunnassa käytössä olevan kustannuslaskennan perusteella siten, että varhaiskasvatustoiminnan toteutuneet kokonaiskustannukset, sisältäen henkilöstö-, tila- sekä muut toiminnan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, jaetaan toteutuneilla läsnäolopäivillä. Näin muodostettu yksikköhinta kuvaa palvelun keskimääräistä kustannusta varhaiskasvatuspäivää kohden. Osapäiväisen varhaiskasvatuksen hinta on 60 % kokopäiväisen varhaiskasvatuksen hinnasta. Omakustannushinta tarkistetaan vuosittain toteutuneiden kustannusten perusteella.
Siilinmajassa järjestetään vaativan erityisen tuen varhaiskasvatusta ja hoitoa, minkä vuoksi palvelulle määritellään erillinen omakustannushintaan perustuva korvaus.
Esiopetuksen kustannuksia vastaava valtionosuus kohdistuu esiopetuksen järjestävälle kunnalle, minkä vuoksi esiopetuksen kustannuksia ei laskuteta lapsen kotikunnalta. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta, tästä aiheutuvista varhaiskasvatuksen kustannuksista vastaa lapsen kotikunta. Esiopetusta täydentävästä varhaiskasvatuksesta peritään osapäiväisen varhaiskasvatuksen mukainen korvaus.
Korvaukset 1.8.2026 alkaen
Yli 3-vuotiaiden varhaiskasvatus
Kokopäiväinen varhaiskasvatus, yli 3-vuotiaat: 89,00 euroa/päivä
Osapäiväinen varhaiskasvatus, yli 3-vuotiaat: 53,00 euroa/päivä
Alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatus
Kokopäiväinen varhaiskasvatus, alle 3-vuotiaat: 141,00 euroa/päivä
Osapäiväinen varhaiskasvatus, alle 3-vuotiaat: 84,00 euroa/päivä
Vaativan erityisen tuen varhaiskasvatus (Siilinmaja)
Vaativan erityisen tuen varhaiskasvatus (Siilinmaja): 457,00 euroa/päivä
Osapäiväinen vaativan erityisen tuen varhaiskasvatus (Siilinmaja): 274,00 euroa/päivä
Toimivalta
Sivistyslautakunta päättää hallintosäännön 77 §:n mukaisesti tehtäväalueensa maksujen perusteista ja euromääristä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Sivistyslautakunta hyväksyy muilta kunnilta perittävät varhaiskasvatuspalvelujen korvaukset edellä esitetyn mukaisesti 1.8.2026 alkaen.