Perustelut
Opetushallitus on ohjeistanut tammikuussa 2026 opetuksenjärjestäjiä perusopetuksen kasvatuksellisten ja kurinpidollisten toimien sekä turvaamistoimenpiteiden käyttämisestä. Tuossa yhteydessä Opetushallitus on päivittänyt ohjeistustaan ja mm. luonut mallisuunnitelman perusopetukseen. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa toimintatapojen laillisuus ja yhdenmukaisuus sekä oppilaiden yhdenvertainen kohtelu. Suunnitelma tukee osaltaan koulun järjestyssääntöjen toteutumista.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan suunnitelma voidaan laatia osana opetussuunnitelmaa tai erillisenä. Se voidaan laatia kokonaisuudessaan koulujen yhteisenä tai siten, että suunnitelman rakenne ja keskeiset toimintatapalinjaukset ovat yhteisiä ja suunnitelma täsmennetään koulukohtaisesti. Palvelujohtaja Sami Lahti määräsi työryhmän laatimaan Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien suunnitelman 1.8.2026 alkaen. Työryhmään kuuluivat perusopetuksen rehtorit Juhana Autio ja Pipsa Teerijoki, pedagoginen asiantuntija Riina Sutinen sekä turvallisuusasiantuntija Teemu Mykkänen. Työryhmä päätyi rehtoreiden kannattamana esittämään, että Jyväskylän perusopetuksessa suunnitelma laaditaan opetussuunnitelmasta erillisenä suunnitelmana ja on kokonaisuudessaan koulujen yhteinen.
Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien suunnitelma 1.8.2026 alkaen noudattaa pitkälti Opetushallituksen omilla verkkosivuilla julkaisemaa mallisuunnitelmaa rakenteeltaan ja muodoltaan. Suunnitelmassa määritellään paikalliset menettelyt kasvatuksellisia ja kurinpidollisia toimia sekä turvaamistoimenpiteitä käytettäessä koskien esimerkiksi kasvatuskeskustelujen tai jälki-istunnon määräämistä ja järjestämistä.
Suunnitelman laatimisessa on kuultu rehtoreita rehtorikokousten yhteydessä. Laajempi kuuleminen järjestettiin ajalla 11.5.-24.5.2026 toteutetuissa kuulemisissa, jossa toteutettiin kyselyt oppilaille (koulujen oppilaskuntien hallitukset vastaajina, n = 21), huoltajille (kyselylinkki lähetetty Wilman kautta, n = 38) sekä koulujen henkilöstölle (n = 26).
Kuulemisten perusteella suunnitelmaluonnosta pidettiin pääsääntöisesti hyvänä ja selkeänä. Yleistä rangaistuslinjaa pidettiin kuitenkin liian lievänä erityisesti siinä mielessä, että tarkasteluajanjaksoa pidettiin liian lyhyenä (yksi kuukausi). Sinällään määriä (5 kerrasta kasvatuskeskustelu ja 10 kerrasta jälki-istunto) pidettiin helppoina muistaa, kun määrä oli sama eri kohdissa. Työryhmä päätyi esittämään tarkasteluajanjakson pidentämistä yhdestä kuukaudesta yhteen jaksoon (n. 9 viikkoa). Tällainen käytäntö on ollut jo useassa Jyväskylän yhtenäiskoulussa.
Kuulemisissa nousseiden huomioiden aiheuttamia muita muutoksia suunnitelmaluonnokseen:
1. Tarkennettu otsikkoa 7.3 Vilppi -> 7.3 Vilppi ja lunttaaminen
2. Selkiytetty ja muutettu kohtaa 7.5 Puhelimet ja muut mobiililaitteet
a) luvattomasta käytöstä laite otetaan haltuun loppukoulupäivän ajaksi.
b) poistettu voimakeinojen käyttö puhelimen haltuun ottamiseksi
c) lisätty tarkennus voimakeinojen käytöstä koskemaan vain oppilaan poistamista tilasta
3. Selkiytetty ja muutettu kohtaa 7.6 Energiajuomat, virvoitusjuomat, makeiset ja muut herkut
a) muutettu otsikoksi 7.6 Energiajuomat, virvoitusjuomat, makeiset ja muut vastaavat tuotteet
b) muutettu tuotteiden hallussapidon kieltäminen tuotteiden käyttökielloksi
c) poistettu voimakeinojen käyttö tuotteiden haltuun ottamiseksi
d) lisätty tarkennus voimakeinojen käytöstä koskemaan vain oppilaan poistamista tilasta
4. Muutettu kohtaa 7.7 Luvaton oleskelu ja liikkuminen koulualueen ulkopuolella
a) muutettu määrät 5 kertaa -> (kerran) ja 10 kertaa -> toistuvasti
5. Muutettu kohtaa 7.9 Koulun tai toisen oppilaan omaisuuden vahingoittaminen tai sotkeminen
a) viimeisessä kohdassa tehty muutos huoltajat -> oppilaat huoltajineen
6. Selkiytetty kohtaa 7.10 Päihteet
a) Lisätty tarkennus kohtaan oppilaiden tavaroiden yms. tarkastamisesta. Lisätty viittaus lukuun 8, jossa on tarkemmat ohjeet esineiden tai aineiden haltuunotosta sekä tavaroiden tarkastamisesta.
b) Lisätty viimeiseen kohtaan liittyen huumaavien aineiden hallussapitoon tai käyttöön yhteydenotto poliisiin ja lastensuojeluviranomaiseen.
7. Selkiytetty kohtaa 7.11 Vaaralliset esineet ja aineet
a) Lisätty tarkennus kohtaan oppilaiden tavaroiden yms. tarkastamisesta. Lisätty viittaus lukuun 8, jossa on tarkemmat ohjeet esineiden tai aineiden haltuunotosta sekä tavaroiden tarkastamisesta.
Toimivalta asiassa
Sivistyslautakunnan toimintasäännön 3§ mukaan sivistyslautakunta päättää oppilaaksioton perusteista (PL 6§) sekä perusopetuksen kieliohjelmasta ja erikoisluokista, kaupunkikohtaisesta painotetusta opetuksesta ja erityiskoulujen erityistehtävistä. Lisäksi sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatussuunnitelman sekä esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmat.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Sivistyslautakunta päättää
- hyväksyä liitteen mukaisen Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien suunnitelman 1.8.2026 alkaen
- myöntää toimialajohtajalle oikeuden tehdä suunnitelmaan harkinnanvaraisia, luonteeltaan teknisiä ja korjaavia muutoksia