Kaupunkirakennelautakunta, kokous 20.10.2026

§ 174 Apilakaaren asemakaavan muutos sekä tonttijaon hyväksyminen asemakaavan yhteydessä

JyväskyläDno-2025-516

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mauri Hähkiöniemi, asemakaavasuunnittelija, mauri.hahkioniemi@jyvaskyla.fi

Perustelut

Asemakaavan muutos koskee 19. kaupunginosan kortteleita 112 ja 113 sekä katu-, virkistys- ja erityisaluetta.

Kaava-alue sijaitsee Heinälammella. Asemakaavamuutoksella mahdollistetaan toteutumattomille kerrostalotonteille ja yleisten rakennusten korttelialueelle rivitalorakentamista noin 120–150 asukkaalle.

Lähtökohdat

Asemakaavan laatiminen on käynnistynyt Jyväskylän kaupungin aloitteesta ja on kaavoitusohjelmassa 2026–2028. Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu sanomalehti Keskisuomalaisessa 9.12.2025. Kaava-alueen pinta-ala on noin 7,8 hehtaaria, ja se on kokonaan kaupungin omistuksessa.

Jyväskylän kaupungin oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa suunnittelualue on kestävän liikkumisen taajamaa, viheraluetta sekä osittain toissijaista täydennysrakentamisen kohdentamisvyöhykettä. Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK), autopaikkojen korttelialuetta (LPA), julkisten lähipalvelurakennusten korttelialuetta (YL-1), lähivirkistysaluetta (VL), erityisaluetta (ET) sekä katualuetta. Rakennusoikeutta korttelialueilla on yhteensä noin 12300 kerrosalaneliömetriä.

Kaava-alue on osa Heinälampi III-aluetta, joka on asemakaavoitettu vuonna 2012 kumppanuuskaavana YIT Rakennus Oy:n kanssa. YIT on toteuttanut alueelle kunnallistekniikan. Asemakaavasta on toteutunut noin puolet eli kuusi rivitaloa ja kaksi kerrostaloa. Kerrostalotonteista kuusi on jäänyt toteutumatta. Kaavamuutoksen tultua voimaan kaupunki myy tai vuokraa yhden muodostuvista rivitalotonteista YIT:lle.

Kaava-alueelle on tehty liito-oravaselvitys keväällä 2025 ja pohjatutkimuksia syksyllä 2025. Lähiympäristössä on havaintoja liito-oravista, mutta ei kaavan mukaisilla korttelialueilla, joilta puusto on kaadettu rakentamista valmistelevana toimenpiteenä 2010-luvulla. Korttelialueet ovat maaperältään normaalisti rakennettavia.

Asemakaavan muutosluonnos

Asemakaavan muutosluonnoksessa alueelle muodostuu kaksi asuinrivitalojen korttelialuetta (AR), lähivirkistysaluetta (VL), erityisaluetta (ET) ja katualuetta. Rakennusoikeutta on osoitettu yhteensä 5320 kerrosalaneliömetriä. Rakennusoikeuden määrä vähenee kaavamuutoksella noin 6960 kerrosalaneliömetriä. Huoneistokoosta riippuen alueelle on mahdollista toteuttaa noin 50 asuntoa.

Rivitalotontteja muodostuu viisi, ja niille on mahdollista toteuttaa 9 rivitaloa. Rakennukset noudattavat lähiympäristön 2000-luvulla rakentuneiden rivitalojen muotokieltä ollen korkeudeltaan yksi- ja kaksikerroksisia sekä pulpettikattoisia. Rakennusten tulee olla julkisivuiltaan puuta.

Lähivirkistysalue säilyy laajuudeltaan ennallaan, samoin liito-oravien ydinaluemerkinnät. Korttelirakenteen ja rakentamisen laajuuden muututtua voimassa olevasta asemakaavasta, on osa Apilakaaren katualueesta liitetty muodostuvaan rivitalojen korttelialueeseen (AR). Pysäköinti toteutetaan tonteille ja asunnot avautuvat pääosin virkistysalueen suuntaan.

Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/apilakaari

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta päättää asettaa asemakaavan muutosluonnoksen alueidenkäyttölain 62 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n säännösten mukaisesti nähtäville, jotta osallisilla on tilaisuus esittää mielipiteensä asiasta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mauri Hähkiöniemi, asemakaavasuunnittelija, mauri.hahkioniemi@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kaavaluonnoksesta saatu palaute

Asemakaavan muutosluonnos oli nähtävänä 2.–30.6.2026. Nähtävänäolosta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä osallisille lähetetyillä kirjeillä. Nähtävänäolon aikana asemakaavan muutosluonnoksesta annettiin kolme lausuntoa ja kolme mielipidettä. Lausunnon antoivat Lupa- ja valvontavirasto, Alva-yhtiöt Oy/vesi ja Telia Finland Oyj. Keski-Suomen elinvoimakeskus ja Alva Sähköverkko ilmoitti, ettei heillä ole lausuttavaa asemakaavaluonnoksesta. Mielipiteen antoi neljä yksityishenkilöä.

Lausunnoissa käsiteltiin seuraavia asioita:

  • Kaavaselostusta tulee täydentää kuvaamalla pintavesivaikutukset ja niiden huomioiminen.
  • Alueen eteläosassa 2006 todettua liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa (s-1) ei ole tarpeen osoittaa kaavassa, sillä pesintään käytetty risupesä on pudonnut.
  • On suositeltavaa siirtyä mahdollisimman pian käyttämään Katja-asetuksen mukaisia kaavamerkintöjä ja -määräyksiä sekä rakennetun ympäristön Ryhti-tietojärjestelmää.

Mielipiteissä käsiteltiin seuraavia asioita:

  • Kaavamuutoksen myötä lähimetsä kaadettaisiin lähes kokonaan, mikä vähentää asuinalueen viihtyisyyttä ja ulkoilualueita.
  • Heinälammintien molemmille puolille olisi liikenneturvallisuuden näkökulmasta tarpeen toteuttaa jalankulku- ja pyörätie.
  • Rakentaminen ja puuston kaataminen uhkaavat liito-oravien pesimärauhaa sekä niiden ravinto- ja suojapuita. Liito-oravien ydinalueet tulee osoittaa vuoden 2025 selvityksen mukaisesti ja asettaa tiukat suojelumääräykset.
  • Asuinrakentaminen ei saa tapahtua lakisääteisesti suojeltujen lajien tai kriittisten ekologisten yhteyksien kustannuksella.
  • Kaislikkotien ja Hetteikön välistä metsäaluetta vastapäätä oleva metsikkö tulee säilyttää puustoisena ekologisena yhteytenä.
  • Asukkaita tulee kuulla maastokatselmuksella ennen kaavaehdotuksen viimeistelyä.

Luonnosvaiheen palautteesta ja kaavoittajan vastineista on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.

Asemakaavan muutosehdotus

Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella asemakaavan muutosehdotukseen on tehty seuraavat muutokset:

  • Kaava-alueen eteläosassa lähivirkistysalueella (VL) sijainnut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka (s-1) on menettänyt merkityksensä risupesän pudottua. s-1-merkintä on poistettu kaavasta Lupa- ja valvontaviraston lausunnon mukaisesti.
  • Korttelissa 112 rakennusaloja ja tonttirajoja on järjestelty osittain uudelleen, mutta rakentamisen määrä ja korttelirakenne säilyy ennallaan.
  • Kaavamerkintöjä ja -määräyksiä on tarkennettu vähäisesti.
  • Kaavaselostusta on täydennetty palautteen ja jatkosuunnittelun perusteella.

Asemakaavan muutosehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 30 päivää. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/apilakaari

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta

  • päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
  • pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot
  • päättää, että mikäli muistutuksia ei jätetä, eivätkä asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaista uudelleen nähtäville asettamista, esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muutosehdotus ja siihen liittyvä sitova tonttijako hyväksytään.​​​