Perustelut
Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kuntaan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa. Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Kaupunginvaltuusto päätti 2.8.2021 § 95 että vuosina 2021-2025 uskottujen miesten lukumäärä on yhdeksän.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto päättää valittavien kiinteistötoimitusten uskottujen miesten lukumäärästä.
- Kaupunginvaltuusto valitsee uskotut miehet kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2029.