Perustelut
Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouskäytännöissä noudatetaan hallintosäännön III osan "Päätöksenteko ja hallintomenettely: luku 12 kokousmenettely" määräyksiä, joissa todetaan mm. seuraavaa:
- Hallintosäännön 94 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokoukseen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla. Sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa eivätkä nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.
- Hallintosäännön 97 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Esityslista lähetetään varajäsenille tiedoksi. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä kalenteripäivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä. Erityisestä syystä esityslista tai osa siitä voidaan toimittaa kokouskutsun jälkeen, kuitenkin ennen kokousta. Kokouskutsu ja esityslista sekä liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Esityslista julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. Salassa pidettävät tiedot ja henkilötiedot, joihin ei liity tiedotustarvetta, poistetaan ennen julkaisua.
- Hallintosäännön 100 §:n mukaan kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa on jäsenten, esittelijän ja sihteerin lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla, kaupunginhallituksen toimielimeen määräämällä edustajalla, viestinnästä vastaavalla ja kaupunginjohtajalla.
- Hallintosäännön 114 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa sihteeri. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, ellei toimielin erityisestä syystä toisin päätä.
Lisäksi kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa noudatetaan hallintosäännön liitteenä 1 olevaa kaupunginvaltuuston työjärjestystä seuraavissa asioissa:
- äänestystapa ja äänestysjärjestys (valtuuston työjärjestyksen 19 §)
- eriävä mielipide (valtuuston työjärjestyksen 21 §)
- toivomusponsi (valtuuston työjärjestyksen 22 §)
- vaalit (valtuuston työjärjestyksen 25–34 §)
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyy seuraavat menettelytavat toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2029:
- Kokouskutsu ja esityslista sekä liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti kokousta edeltävän viikon torstaina kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenille ja varajäsenille.
- Kutsu kulttuuri- ja liikuntalautakunnan ylimääräiseen kokoukseen toimitetaan sähköisesti, puhelimitse tai muulla kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajan sopivaksi katsomalla tavalla.
- Pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina tai edellisenä työpäivänä, jos maanantai on pyhäpäivä.
- Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sihteerinä toimii asianhallinnansihteeri Pauliina Hakanen tai hänen varahenkilönsä.
- Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan pysyviä asiantuntijoita kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeudella ovat hallintosäännön 100 §:n mukaisten lisäksi talous- ja hallintopäällikkö, kirjastotoimenjohtaja, kansalaisopiston rehtori, teatterinjohtaja, intendentti, museotoimenjohtaja ja liikuntajohtaja, jotka kutsutaan kokoukseen erikseen. Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksissa.
- Salaisia asioita käsiteltäessä kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa ovat läsnä jäsenten, esittelijän ja sihteerin lisäksi kaupunginhallituksen edustaja sekä erikseen kutsuttu asiantuntija.