Kulttuuri- ja liikuntalautakunta, kokous 22.10.2025

§ 74 Liikuntatoiminnan kohdeavustukset syksyllä 2025

JyväskyläDno-2025-921

Valmistelija

  • Anna-Leena Sahindal, liikuntajohtaja, anna-leena.sahindal@jyvaskyla.fi

Perustelut

Perustelut 

Avustusten myöntämisen yleiset periaatteet 

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan myöntämien liikunnan syksyn kohdeavustusten hakuaika oli 1.-31.8.2025. Liikunta-avustuksilla tuetaan liikunta- ja urheiluseurojen sekä muiden liikuntaa järjestävien yhdistysten toimintaa ja siten luodaan edellytyksiä liikuntapalvelujen tarjonnalle sekä liikunnan ja urheilun harrastamiselle. Avustuksia voidaan myöntää joko toiminta-avustuksena yhdistysten perustoimintaan tai kohdeavustuksena kohdennettuun toimintaan, tapahtumaan tai hankkeeseen, joiden tarkoituksena on liikunnallinen toiminta tai palvelu. Kohdeavustuksia ei myönnetä yhdistyksen jo vakiintuneeseen perustoimintaan. 

Avustusten myöntämisessä noudatetaan kaupunginhallituksen 19.12.2022 hyväksymiä Jyväskylän kaupungin avustustoiminnan yleisiä periaatteita. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus. Avustettavan toiminnan tulee edistää kaupungin strategian mukaista toimintaa, tukea tai täydentää kaupungin järjestämiä palveluita ja kuntalaisten hyvinvointia ja/tai kaupungin elinvoimaa. Talousarviossa ja toimialojen käyttösuunnitelmissa määritellään vuosittain avustuksiin käytettävissä olevat varat.   

Liikunnan kohdeavustuksia esitetään jaettavaksi 6 yhdistykselle 

Liikunnan kohdeavustusta voivat hakea Jyväskylään rekisteröidyt yhdistykset. Hakemuksessa tulee olla liitettynä avustuskohteen käyttösuunnitelma ja talousarvio. Myönnetty kohdeavustus maksetaan päätöksen saatua lainvoiman sen jälkeen, kun avustuksen saaja on toimittanut selvityksen avustuskohteen menoista ja tuloista. 

Jyväskylän kaupungin avustusohjeiden mukaisesti avustuksia ei myönnetä investointeihin ja kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan tai apurahoina ja stipendeinä edelleen jaettaviksi. Avustuksia ei myöskään myönnetä esim. elintarvike-, kahvitarjoilu- tai ruokailukustannuksiin. Liikunnan toiminta- ja kohdeavustuksiin on vuodelle 2025 jaettavana yhteensä 135 000 euroa. Kevään hakukierroksella myönnettiin toiminta- ja kohdeavustuksina koko jakosumma. Toinen, syksyn kohdeavustusten hakukierros avattiin, johtuen hakijoiden toteutumatta jääneistä avustuskohteista. Uudelleen jaettava summa on yhteensä 2 340 euroa. 

Kohdeavustushakemuksia jätettiin hakuaikana yhteensä 12 kappaletta ja avustuksia haettiin yhteissummalla 15 012 euroa. Kohdeavustuksia esitetään jaettavaksi yhteensä kuudelle (6) yhdistykselle. Pienin myönnettäväksi esitetty kohdeavustus on suuruudeltaan 128 euroa ja suurin 600 euroa. Avustettavaksi esitettävissä kohteissa on mm. kilpailu- ja seuratapahtumia, valmentajakoulutusta sekä soveltavan liikunnan ja matalan kynnyksen toimintaa. 

Toimivallan peruste 

Hallintosäännön 15 §:n mukaisesti kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää tehtäväalueensa avustusten ja vastaavan luonteisten yhteistyösopimusten periaatteista sekä viranhaltijoiden oikeudesta myöntää avustuksia ja tehdä kyseisiä yhteistyösopimuksia.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää myöntää liikuntatoiminnan syksyn 2025 kohdeavustukset liitteen mukaisesti.