Perustelut
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta on jakanut vuosittain 5 000 euron kulttuuripalkinnon. Palkinnon saaja voi olla yksityinen henkilö tai yhteisö, joka on toiminnallaan tehnyt jyväskyläläistä kulttuuria tunnetuksi koko maassa. Palkinnon saaja voi olla tunnustettu yksittäisessä taiteenlajissa tai tunnettu ja arvostettu useammalla taiteen saralla. Palkinnon saajan kotipaikan on oltava Jyväskylän kaupunki ja palkinnon voi saada vain kerran. Jyväskylän kaupungin työntekijöille tai kaupungin omaan toimintaan ei palkintoa voida myöntää. Jyväskylän kaupunki on jakanut kulttuuripalkinnon vuodesta 1979 asti.
Lisäksi lautakunta voi halutessaan jakaa Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustuksen ansioituneelle kulttuuritoimijalle. Kiitoksen arvo on tänä vuonna ensimmäistä kertaa 500 euroa. Tunnustus on jaettu vuodesta 2003 lähtien.
Kaupunkilaiset ovat voineet antaa ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi sähköisellä lomakkeella, joka oli auki syyskuussa. Avoin ehdotushaku kulttuuripalkinnon saajaksi ei ole äänestys, jossa eniten ääniä saanut voittaa, vaan oleellisia ovat monipuoliset ja kattavat perustelut sekä kaupungin palkintokriteerit, jotka otetaan huomioon päätöstä tehtäessä. Kulttuuri-, opisto- ja kirjastopalveluiden johtaja on täydentänyt ehdokaslistaa.
Palkinto ja mahdollinen tunnustus luovutetaan saajalle Keski-Suomen kulttuurigaalassa 15.11.2025.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta myöntää vuoden 2025 kulttuuripalkinnon, joka on suuruudeltaan 5 000 euroa ja halutessaan päättää Kiitokset kulttuurityöstä – tunnustuksen, 500 €, myöntämisestä.