JyväskyläDno-2026-1982
Valmistelija
Kaupunginhallituksen 21.12.2015 § 351 päätöksen mukaan päätösvalta asiassa kuuluu tonttipäällikölle.
Mikko Sågin, Vieno Sågin ja Matti Sågin kuolinpesät ovat luovuttaneet 22.4.2026 Tiia Finnelle ja Aleksi Nivukselle tilan 179-401-1-951 Kylmälahti, jonka pinta-ala on 0,6112 hehtaaria.
Tila sijaitsee voimassa olevan yleiskaavan mukaisella viheralueella. Tilalla on olemassa olevia rakennuksia ja sille on myönnetty poikkeamislupa uudisrakennuksen rakentamiselle.
Kauppahinta on kaksisataatuhatta (200 000 €) euroa.
Päätän, että etuosto-oikeuden käyttäminen ei ole tarpeen yhdyskuntarakentamis- tai virkistys- tai suojelutarkoituksia varten (etuostolaki 1.3 §). Etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä tehtävästä päätöksestä peritään 150 € maksu (laskutetaan erikseen).