Perustelut
Jyväskylän keskustan ja Lutakon pysäköintilaitoksiin opastavan opastusjärjestelmän kustannusjaosta on alun perin sovittu kaupungin ja pysäköintilaitoskiinteistöjen kesken opastusjärjestelmän toteutusvaiheessa 2006 (KAUSU §122 2006).
Viimeisimmän sopimuspäivityksen jälkeen on tapahtunut muutoksia pysäköintilaitosten omistajuuksissa, sekä pysäköintilaitosten ja autopaikkojen määrissä. Myös pysäköintiopasteita ohjaava taustajärjestelmä uusiutuu vuoden 2026 aikana. Pysäköintioperoinnin osalta tilanne on muuttunut siten, että aiemmin pysäköintilaitosten operointi oli keskittynyt Jyväs-Parkki Oy:lle, kun taas tänä päivänä pysäköintioperointi on kilpaillumpaa ja Jyväskylässä pysäköintilaitoksia operoivat edellisen lisäksi Aimo Park ja Finnpark.
Kadut ja puistot -palvelualue on edelliset seikat huomioiden yhteistyössä kiinteistöjen kanssa valmistellut sopimuspäivityksen.
Entisessä sopimuksessa opastusjärjestelmän käytöstä, toiminnasta ja laskutuksesta vastasi Jyväsparkki Oy. Uudessa sopimuksessa nykyinen operoinnin markkinatilanne huomioiden on päädytty malliin, jossa pysäköintiopastuksesta kokonaisuudessaan vastaa kaupunki. Muutoksesta arvioidaan aiheutuvan Kadut ja puistot -palvelualueelle noin 10h/kk työmäärälisäys, ja tätä vastaava kustannus jaetaan ja laskutetaan vuosittain sopimuksen osapuolten kesken. Kaiken kaikkiaan kustannusrakenne uudessa sopimuksessa on entisenkaltainen. Pysäköinninopastusjärjestelmän kustannuksista 50% vastaa kaupunki ja 50% vastaa kiinteistöt autopaikkojen lukumäärän suhteessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi
Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy sopimusluonnoksen ja valtuuttaa kaupungininsinöörin allekirjoittamaan sopimuksen. Sopimuksen sisältöön ja laajuuteen voidaan tehdä muutoksia järjestelmäkokonaisuuden tarpeiden mukaisesti, esimerkiksi pysäköintilaitosten omistajuuksien muuttuessa.