Perustelut
Asiakasmaksulain määrittelemät varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvityskäytännöt
Jos lapsi on sairauden vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta yli kymmenen päivää kalenterikuukauden aikana, kyseiseltä kuukaudelta peritään puolet kuukausimaksusta. Jos sairaudesta johtuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä lainkaan. Jos lapsi on muusta syystä poissa varhaiskasvatuksesta koko kalenterikuukauden, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Mikäli lapsen varhaiskasvatus on alkanut viimeistään edellisen vuoden elokuussa ja lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa toimintavuoden kaikkina kuukausina, heinäkuu on maksuton.
Kuntakohtaiset maksuhyvitykset niiden taustat ja tarkoitus
Kunnilla on mahdollisuus tarjota laissa säädettyä laajempia maksuhyvityksiä. Hyvitykset kohdentuvat yleensä koululaisten loma-aikoihin. Maksuhyvityksillä on kannustettu perheitä ilmoittamaan poissaoloista ennakkoon. Poissaoloilmoitukset vaikuttavat toiminnalliseen suunnitteluun, henkilöstön mitoitukseen ja työvuorosuunnitteluun, varhaiskasvatusryhmien muodostamiseen sekä ruokapalvelun järjestämiseen.
Nykyiset maksuhyvityskäytännöt Jyväskylässä
- koulujen loma-ajat: syysloma, joululoma, talviloma
- kesäaika 1.6.–31.8.
- perhepäivähoitajan äkillinen sairastuminen
- perhepäivähoitajan tasoitusvapaa
- henkilöstön suunnittelu- /koulutuspäivät (1–2 päivää / vuosi)
Jyväskylän perusturvalautakunta on päättänyt 17.12.2009, että varhaiskasvatuksen maksuhyvitystä voidaan myöntää lapsen poissaolosta koulujen loma-aikoina tammikuusta 2010 alkaen, kun poissaolo on ilmoitettu määräaikaan mennessä. Perhepäivähoidossa hyvitystä on voitu myöntää hoitajan sairauslomien aikana, mikäli perhe on itse järjestänyt lapsen hoidon, ja lisäksi harkinnanvaraisesti esimerkiksi tilamuutosten tai henkilökunnan koulutuspäivien vuoksi. Jyväskylän sivistyslautakunta on laajentanut 24.2.2021 maksuhyvityskäytäntöä koskemaan myös elokuuta sekä perhepäivähoitajien tasoitusvapaita.
Voimassa olevat päätökset ovat tarkoittaneet, että koulujen loma-aikoina maksuhyvityksiä on mahdollista saada yksittäisiltä päiviltä. Huoltajien ilmoittamat muutokset huomioidaan myös määräajan jälkeen. Käytäntö on johtanut siihen, että henkilöresurssia ja ateriatilauksia on haastavaa mitoittaa todellista tarvetta vastaavaksi. Hyvityspäivien merkitseminen, korjaaminen ja laskutus työllistää useassa vaiheessa. Uuden linjauksen tavoitteena on selkeyttää varhaiskasvatuksen maksuhyvityskäytäntöjä siten, että ne tukevat resurssien suunnitelmallista, tarkoituksenmukaista ja realistista käyttöä. Tavoitteena on myös selkeyttää käytäntöjä huoltajille.
Sivistyslautakunnan päättämät maksuhyvityskäytännöt eivät koske yksityistä varhaiskasvatusta. Yksityisten palveluntuottajien hyvityskäytännöt vaihtelevat toimijakohtaisesti.
Yksityisen varhaiskasvatuksen hyvitettävät jaksot keskittyvät yleensä kesäaikaan, ja ne ovat kunnallisia jaksoja lyhyempiä ja ehtojen osalta tiukempia.
Ehdotetut varhaiskasvatuksen asiakasmaksuhyvitysten linjaukset 1.6.2026 alkaen:
- Maksuhyvitys myönnetään, jos lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta koulujen loma-aikoina.
- Syys-, joulu-, ja talviloma: edellyttää poissaoloa koko loma-ajalle.
- Kesäaika1.6.–31.8.: edellyttää vähintään kahden viikon yhtäjaksoista poissaoloa.
- Mikäli ilmoitetulle loma-ajalle tulee varhaiskasvatuksen tarve, maksuhyvitys poistuu koko loma-ajalta.
- Maksuhyvitys myönnetään, kun ilmoitus tehdään loma-ajan kyselyssä annettuun päivämäärään mennessä.
- Maksuhyvityksen saa loma-ajan arkipäiviltä.
- Lisäksi maksuhyvitys myönnetään:
- Päiväkotien ja perhepäivähoitajien suunnittelu- /koulutuspäiville,1–2 päivää toimintavuodessa, aikataulu ilmoitetaan toimintavuoden alussa huoltajille.
- Perhepäivähoitajan äkilliselle sairauslomapäivälle tai tasoitusvapaalle, jos huoltaja järjestää hoidon itse.
- Palvelun järjestämisessä tapahtuvissa ennakoimattomissa palvelukatkoksissa.
Toimivalta asiassa:
Sivistyslautakunta päättää Hallintosäännön 77§:n mukaisesti tehtäväalueensa maksujen perusteista ja euromääristä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvitysten linjaukset 1.6.2026 alkaen edellä kuvatun mukaisesti.