Perustelut
Kaupunkirakennepalvelut
Rakentamisen heikko suhdanne jatkui edelleen vuonna 2025, mikä vaikutti olennaisesti taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen. Syksyllä tehtyjen talousarviomuutoksen myötä toimialan toimintakatetavoitetta huojennettiin -2,1 miljoonaa euroa. Rakentamisen suhdannehaasteet ja poikkeuksellisen monen asemakaavan viipyminen valituskäsittelyissä haastoivat osan tavoitteista toteutumista. Toisaalta poikkeuksellisen helppo syksyn lumitilanne mahdollisti katupalveluiden pysymisen budjetissa. Perustehtävää pystyttiin toteuttamaan kelvollisesti.
Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunnan alainen toiminta
Ympäristöterveydenhuollossa päästiin suunnitelmallisen valvonnan osalta hyvin valvontasuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin. Suunnitelmallisia tarkastuksia tehtiin yhteensä 1105 kpl. Kokonaistarkastusmäärätavoite jopa ylitettiin, sillä tupakkavalvonnan ja terveydensuojelun tarkastuksia tehtiin suunniteltua enemmän.
Yhtään suurta epidemiaa (elintarvike- talous- tai uimavesi) ei ilmennyt, mutta elintarvikevalvonnassa oli muutama pienempi epidemiaepäily selvitettävänä. Vesihuollon erilaisia häiriötilanteita vuoden aikana oli toiminta-alueella useampia.
Yhteistyö muiden ympäristöterveydenhuollon yksikköjen kanssa jatkui. Yhteistyötä tehtiin erityisen Keski-Suomen alueen yksikköjen kesken sekä Lahden kaupungin ympäristöterveyden kanssa.
Eläinlääkintähuollossa lemmikkieläinpotilaiden määrä jatkoi kasvuaan. Lemmikkieläinvastaanottokäyntejä oli yhteensä virka-aikana 5331 kpl. Suureläinpotilaskäyntejä tehtiin 1850 kpl. Sijaistilanne oli koko vuoden ajan kohtuullisen hyvä. Loppuvuonna valmisteltiin uuden eläinlääkintähuoltolain toimeenpanemista 1.1.2026 alkaen. Uusi laki määrittelee, mitkä palvelut kuuluvat kuntien lakisääteiseen järjestämisvastuuseen ja mitkä palvelut voidaan järjestää täydentävinä palveluina. Täydentävien palveluiden hinnoittelu on markkinaperusteista.
Ympäristöterveyden osalta toimintakate toteutui 284 790 euroa parempana kuin talousarviossa. Valvontamaksutuloja kertyi enemmän kuin oli suunniteltu johtuen taksan tarkistuksista sekä uusista savuttomien nikotiinituotteiden myyntilupamaksuista. Menosäästöjä saatiin kautta linjan.Tarkemmat tiedot tilinpäätöksestä löytyvät liitteistä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hanna Yksjärvi, ympäristöterveyspäällikkö, hanna.yksjarvi@jyvaskyla.fi
Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunta merkitsee vuoden 2025 tilinpäätöksen tiedoksi.