Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 18.11.2025

§ 60 Rakennusjärjestyksen uudistaminen

JyväskyläDno-2025-4632

Valmistelija

  • Vesa Puisto, juristi, vesa.puisto@jyvaskyla.fi

Perustelut

Rakentamislain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestys on rakentamista ohjaava säädös. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvia suunnitelmallisen rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeellisia määräyksiä.

Jyväskylän kaupunki on aloittanut rakennusjärjestyksen uudistustyön helmikuussa 2024. Uudistustyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on asetettu julkisesti nähtäväksi 7.5.2025.

Rakennusjärjestyksen aikataulu on viivästynyt OAS:in mukaisesta aikataulusta henkilöstömuutoksista johtuen. Virkamiestyönä valmisteltu liitteenä oleva rakennusjärjestysluonnos on valmistunut marraskuussa 2025.

Rakennusjärjestyksen uudistamisella sen sisältö päivitetään vastaamaan uuden rakentamislain vaatimuksia. Luonnoksen pohjana on käytetty Kuntaliiton laatimaa rakennusjärjestysmallia.

Uudistustyön keskeisin muutos voimassa olevaan rakennusjärjestykseen on, että uuden rakentamislain kanssa ristiriitaiset säännökset on päivitetty vastaamaan rakentamislain myötä muuttunutta oikeustilaa sekä nykyisiä maankäytön ja rakentamisen ohjaamisen tarpeita.

Keskeisiä sisällöllisiä muutoksia rakennusjärjestykseen ovat:

- rakentamisen luvanvaraisuutta koskevien määräysten muuttaminen uutta lainsäädäntöä vastaavaksi: rakentamisen lupakynnyksen nostaminen

- sääntelyn yleistäminen yksityiskohtaisestä sääntelystä kohti joustavampaa sääntelyä

- loma-asunnon vakituiseksi asunnoksi muuttamisen salliminen ilman erillistä poikkeamispäätöstä tietyillä alueilla

- pientalorakentamisen hätäpoistumismahdollisuutta ja pihan rakentamista koskevien vaatimusten lisääminen ja täsmentäminen

- rakentamisen vähimmäisetäisyysvaatimusten täsmentäminen

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Pietarinen, ympäristöjohtaja, paivi.pietarinen@jyvaskyla.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää asettaa liitteenä olevan rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.