Kulttuuri- ja liikuntalautakunta, kokous 22.10.2025

§ 74 Liikuntatoiminnan kohdeavustukset syksyllä 2025

JyväskyläDno-2025-921

Valmistelija

  • Anna-Leena Sahindal, liikuntajohtaja, anna-leena.sahindal@jyvaskyla.fi

Perustelut

Perustelut 

Avustusten myöntämisen yleiset periaatteet 

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan myöntämien liikunnan syksyn kohdeavustusten hakuaika oli 1.-31.8.2025. Liikunta-avustuksilla tuetaan liikunta- ja urheiluseurojen sekä muiden liikuntaa järjestävien yhdistysten toimintaa ja siten luodaan edellytyksiä liikuntapalvelujen tarjonnalle sekä liikunnan ja urheilun harrastamiselle. Avustuksia voidaan myöntää joko toiminta-avustuksena yhdistysten perustoimintaan tai kohdeavustuksena kohdennettuun toimintaan, tapahtumaan tai hankkeeseen, joiden tarkoituksena on liikunnallinen toiminta tai palvelu. Kohdeavustuksia ei myönnetä yhdistyksen jo vakiintuneeseen perustoimintaan. 

Avustusten myöntämisessä noudatetaan kaupunginhallituksen 19.12.2022 hyväksymiä Jyväskylän kaupungin avustustoiminnan yleisiä periaatteita. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus. Avustettavan toiminnan tulee edistää kaupungin strategian mukaista toimintaa, tukea tai täydentää kaupungin järjestämiä palveluita ja kuntalaisten hyvinvointia ja/tai kaupungin elinvoimaa. Talousarviossa ja toimialojen käyttösuunnitelmissa määritellään vuosittain avustuksiin käytettävissä olevat varat.   

Liikunnan kohdeavustuksia esitetään jaettavaksi 6 yhdistykselle 

Liikunnan kohdeavustusta voivat hakea Jyväskylään rekisteröidyt yhdistykset. Hakemuksessa tulee olla liitettynä avustuskohteen käyttösuunnitelma ja talousarvio. Myönnetty kohdeavustus maksetaan päätöksen saatua lainvoiman sen jälkeen, kun avustuksen saaja on toimittanut selvityksen avustuskohteen menoista ja tuloista. 

Jyväskylän kaupungin avustusohjeiden mukaisesti avustuksia ei myönnetä investointeihin ja kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan tai apurahoina ja stipendeinä edelleen jaettaviksi. Avustuksia ei myöskään myönnetä esim. elintarvike-, kahvitarjoilu- tai ruokailukustannuksiin. Liikunnan toiminta- ja kohdeavustuksiin on vuodelle 2025 jaettavana yhteensä 135 000 euroa. Kevään hakukierroksella myönnettiin toiminta- ja kohdeavustuksina koko jakosumma. Toinen, syksyn kohdeavustusten hakukierros avattiin, johtuen hakijoiden toteutumatta jääneistä avustuskohteista. Uudelleen jaettava summa on yhteensä 2 340 euroa. 

Kohdeavustushakemuksia jätettiin hakuaikana yhteensä 12 kappaletta ja avustuksia haettiin yhteissummalla 15 012 euroa. Kohdeavustuksia esitetään jaettavaksi yhteensä kuudelle (6) yhdistykselle. Pienin myönnettäväksi esitetty kohdeavustus on suuruudeltaan 128 euroa ja suurin 600 euroa. Avustettavaksi esitettävissä kohteissa on mm. kilpailu- ja seuratapahtumia, valmentajakoulutusta sekä soveltavan liikunnan ja matalan kynnyksen toimintaa. 

Toimivallan peruste 

Hallintosäännön 15 §:n mukaisesti kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää tehtäväalueensa avustusten ja vastaavan luonteisten yhteistyösopimusten periaatteista sekä viranhaltijoiden oikeudesta myöntää avustuksia ja tehdä kyseisiä yhteistyösopimuksia.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää myöntää liikuntatoiminnan syksyn 2025 kohdeavustukset liitteen mukaisesti.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tarkistettu liite ”Liikuntatoiminnan kohdeavustukset syksy 2025 (tarkistettu päätöksen mukaiseksi)" otetaan pöytäkirjan liitteeksi.

 

Esteellisyys

  • Lauri Piirainen ilmoitti olevansa hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan esteellinen käsittelemään tätä asiaa, koska hänellä on voimassa oleva pelaajasopimus (ei palkallinen) Jyväskylä Jaguarsin kanssa, sekä valmennussuhde (ei palkallinen) Hongikon Nuorisoseuran urheilijoiden (HoNsU) kanssa. Hän poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

    Marko Kainulainen ilmoitti olevansa hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdan mukaan esteellinen käsittelemään tätä asiaa, koska hän on HoNsU ry:n hallituksen jäsen sekä Jyväskylä Basketball Academy ry:n tapahtumapäällikkö. Hän poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Eeva Simula oli asiantuntijana paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. 

Caius Forsberg poistui paikalta kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä
- kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on jätettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai erilliseen tiedoksiantotodistukseen merkittynä aikana. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan, katsotaan asiakirja annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Oikaisuvaatimuksen muoto, sisältö ja liitteet

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin sen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Kirjelmässä on mainittava oikaisuvaatimuksen tekijän nimi, asuinkunta ja postiosoite sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

 

 

 

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen viranomaiselle

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Sähköisen viestin (sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Jyväskylän kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Jyväskylän kaupunki
PL 193
Vapaudenkatu 32 (käyntiosoite)
40101 Jyväskylä
kirjaamo@jyvaskyla.fi
Puhelin: 014 569 0888
Aukioloaika: klo 8.00–15.00

Päätös on lainvoimainen oikaisuvaatimusajan jälkeen, ellei siihen ole haettu muutosta eikä sitä ole otettu ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.