Kaupunginhallitus, kokous 3.2.2025

§ 32 Jyväskylän kaupungin ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen innovaatiotoimintaa vahvistavan ekosysteemisopimuksen päivittäminen vuosille 2025 - 2027

JyväskyläDno-2025-498

Valmistelija

  • Ari Tolonen, toimialajohtaja, ari.tolonen@jyvaskyla.fi

Perustelut

Suomen hallitus on asettanut tavoitteeksi nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenojen osuus nykyisestä 2,7 prosentin bruttokansantuoteosuudesta 4 prosenttiin 2030 mennessä. Valtio on solminut Innokaupunkien kanssa pitkäjänteiset sopimukset julkisen ja yksityisen TKI-rahoituksen kohdentamisesta globaalisti kilpailukykyisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Innokaupungit käsittävät kaikki suomalaiset yliopisto- ja yliopistokeskuskaupungit. Sopimuksen toteutus tapahtuu pääasiassa EU-ohjelmakauden 2021–2027 kestävän kaupunkikehityksen rahoituksella. Hankkeilla vauhditetaan erityisesti vähähiilisyyttä, digitaalista teknologiaa ja hyvinvointia edistäviä innovaatioita.

Ekosysteemisopimuksilla koordinoidaan ja kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään TKI-toiminnan vaikuttavuutta. Keskeisinä keinoina ovat kaupunkikehityshankkeet, innovatiiviset julkiset hankinnat, tutkimustulosten hyödyntäminen, uudet liiketoimintaekosysteemit, start-up -yhteisöt sekä osaamisen vahvistaminen kansainvälisten osaajien avulla. Tavoitteena on luoda Suomesta vuoteen 2030 mennessä maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö, jolloin Suomi tunnetaan teknologisen kehityksen, innovatiivisten hankintojen ja kokeilukulttuurin edelläkävijänä. Kansallisen kaupunkistrategian mukaan juuri kaupungit toimivat osaamisen ja innovaatiotoiminnan sekä yritystoiminnan kehittämisen alustoina.

Jyväskylän kaupunki on allekirjoittanut vuonna 2021 Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen Jyväskylän kaupungin ja valtion välillä. TEM on suorittanut innokaupunkien työstä väliarvioinnin loppuvuodesta 2024 ja se on julkaistu 14.1.2025. Arvion mukaan valtion ja yliopistokaupunkien innovaatiotoimintaa vahvistavat ekosysteemisopimukset ovat tuottaneet huomattavaa lisäarvoa toiminnan suuntaamiseen sekä yritysten, korkeakoulujen ja kaupungin välisen yhteistyön syventämiseen ja kaupunkien roolin vahvistumiseen. Ekosysteemisopimusten laajan yhteistyön kautta edistetään myös kulttuurimuutosta avoimempaan innovaatiotoimintaan ja ekosysteemimäiseen toimintatapaan. Yhteistyöhankkeiden ja luotujen rakenteiden avulla alkukaudella on nostettu myös yhdessä tekemisen henkeä sekä kaupungeissa että valtakunnallisesti.

Arviointi tuo kuitenkin esiin muutamassa kaupungissa tarpeen ajantasaistaa valittuja teemakärkiä ja ottaa sopimuksiin mukaan esimerkiksi energiasiirtymän uusimpia ratkaisuja, kuten vetyteknologiaa.  Jyväskylän sopimukseen on tehty hienosäätöä, sopimukseen on lisätty teemoina NATO-yhteistyö, vetyteknologian edistäminen sekä kiertotalouden täsmennyksiä. Jyväskylän kaupungin ekosysteemisopimuksen strategisen tason painopisteinä säilyvät edelleenkin ovat liikunnan, terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin ekosysteemin sekä uudistuvan teollisuuden ekosysteemin kehittäminen.  

Ekosysteemisopimus on tullut päivitettäväksi nyt väliraportin jälkeen ja ennen helmikuussa tapahtuvaa vuoden 2025 myöntövaltuuden alueittaista jakoa valtioneuvostossa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä päivitetyn Jyväskylän kaupungin ja valtion välisen Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen luonnoksen vuosille 2021–2027 ja valtuuttaa kaupunginjohtaja Koiviston tekemään tarvittaessa teknisiä korjauksia sopimukseen ja allekirjoittamaan sen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä
- kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on jätettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai erilliseen tiedoksiantotodistukseen merkittynä aikana. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan, katsotaan asiakirja annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Oikaisuvaatimuksen muoto, sisältö ja liitteet

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin sen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Kirjelmässä on mainittava oikaisuvaatimuksen tekijän nimi, asuinkunta ja postiosoite sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

 

 

 

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen viranomaiselle

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Sähköisen viestin (faksin tai sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Jyväskylän kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Jyväskylän kaupunki
PL 193
Vapaudenkatu 32 (käyntiosoite)
40101 Jyväskylä
kirjaamo@jyvaskyla.fi
Puhelin: 014 569 0888, faksi: 014 617 117
Aukioloaika: klo 8.00–15.00

Päätös on lainvoimainen oikaisuvaatimusajan jälkeen, ellei siihen ole haettu muutosta eikä sitä ole otettu ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.