Elinkeino- ja työllisyyslautakunta, kokous 24.6.2025

§ 7 International House Jyväskylän Kotoutumispalvelujen yhteisöjäsenyys Suomen Vuokranantajat ry:ssä

JyväskyläDno-2025-2461

Valmistelija

  • Sari Miettinen, työllisyyspalvelupäällikkö, sari.miettinen@jyvaskyla.fi
  • Maarit Heikkilä, kotoutumiskoordinaattori, maarit.heikkila@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kunta on avainasemassa kotoutumisen edistämisessä. Kunnissa kotoutumista edistetään erityisesti peruspalveluilla ja kunta on vastuussa alkuvaiheen kotoutumisen palveluista. Lain kotoutumisen edistämisestä (681/2023) mukaan kunnan tehtäviin kuuluu kuntapaikalle tulevien henkilöiden asunnon järjestäminen. Kunta järjestää asunnon niille alkuvaiheen kotoutuja-asiakkaille, jotka eivät itse pysty vuokraamaan asuntoa esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkitilin puuttumisen vuoksi. Kotoutuja-asiakkaiden palvelusta vastaa Työllisyyspalvelujen International House Jyväskylän kotoutumispalvelut. Tällä hetkellä voimassa olevia vuokrasopimuksia on 47. Vuokrasopimusten lukumäärä vaihtelee, vuoden aikana voi olla yhteensä 70-80 asuntoa vuokralla. 

Jäsenyyden edut kotoutumispalvelulle ovat:

  • Maksuton lakineuvonta vuokraamiseen liittyen
  • Koulutusmateriaalit / webinaarit ja tallenteet
  • Sopimukset ja asiakirjamallit (suomeksi ja englanniksi)
  • Vuokraseurantapohja
  • Vakuutusvertailu
  • Hyvä Vuokranantaja –Verkkokurssi
     

Yhteisöjäsenten jäsenmaksu riippuu vuokra-asuntojen määrästä
 

Vuokrattujen huoneistojen lukumäärä 

Yhteisöjäsenten jäsenmaksut 2025

0 – 9

120€ (koko vuosi 160€)

10 – 99

325€ (koko vuosi 500€)

100 tai yli

1875€ (koko vuosi 2500€)


Jäsenmaksu pienenee sekä henkilöjäsenillä että yhteisöjäsenille neljännesvuosittain: huhtikuun alusta jäsenmaksu on -25%, heinäkuun alusta -50% ja lokakuun alusta -75% koko vuoden maksusta. Yhteisöjäsenten jäsenmaksut nousevat vuoden 2026 alusta, koko vuoden maksu  510€, kun vuokrattujen huoneistojen lukumäärä 10-99. 

International House Jyväskylän kotoutumispalvelut näkee tarpeelliseksi jäsenyyden tarjoaman asiantuntemuksen ja neuvonnan vuokraukseen liittyvissä asioissa.  Tämän lisäksi työskentelyä nopeuttaa tarkastettujen ja päivitettyjen dokumenttien, kuten ilmoitus vuokran myöhästymisestä, häätöilmoitukset, vuokrankorotusilmoitus, käyttömahdollisuus suomeksi ja englanniksi.  Jäsenmaksun kustannus voidaan kattaa kotoutumiseen ohjautuvista korvauksista (KEHA-korvaukset). 

Hallintosäännön 14 §:n mukaan lautakunta päättää tehtäväalueeseensa kuuluvien yhteisöjen ja merkittävien yhteistyöverkostojen jäsenyydestä sekä kaupungin edustajan nimeämisestä sellaiseen yhteisöön ja merkittävään yhteistyöverkostoon, jossa kaupunki on jäsenenä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Tolonen, toimialajohtaja, ari.tolonen@jyvaskyla.fi

Elinkeino- ja työllisyyslautakunta päättää, että International House Jyväskylän Kotoutumispalvelut liittyy yhteisöjäseneksi Suomen Vuokranantajat ry:hyn. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.
 

Kokouskäsittely

Toimialajohtaja Ari Tolosen poissa ollessa asian esittelijänä kokouksessa toimi työllisyysjohtaja Hanna Lähteelä.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä
- kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on jätettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai erilliseen tiedoksiantotodistukseen merkittynä aikana. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan, katsotaan asiakirja annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Oikaisuvaatimuksen muoto, sisältö ja liitteet

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin sen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Kirjelmässä on mainittava oikaisuvaatimuksen tekijän nimi, asuinkunta ja postiosoite sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

 

 

 

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen viranomaiselle

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Sähköisen viestin (sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Jyväskylän kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Jyväskylän kaupunki
PL 193
Vapaudenkatu 32 (käyntiosoite)
40101 Jyväskylä
kirjaamo@jyvaskyla.fi
Puhelin: 014 569 0888
Aukioloaika: klo 8.00–15.00

Päätös on lainvoimainen oikaisuvaatimusajan jälkeen, ellei siihen ole haettu muutosta eikä sitä ole otettu ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.