Perustelut
Hakemus
Telia Towers Finland Oy (myöhemmin Telia) hakee sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (SVPL) 28 luvun mukaista sijoittamislupaa olemassa olevalle matkaviestinverkon radiomastolle tukiasemineen sekä niihin liittyville laitteille, kaapeleille ja tarvittaville rakennelmille Jyväskylän kaupungin 24. kaupunginosassa, osoitteeseen Pirttimäentie 23, kiinteistötunnus 179-401-3-160.
Viestintäliikenteen turvaamiseksi hakija pyytää myös rakennusvalvontaviranomaiselta aloittamisoikeutta (SVPL 233 §).
Telian hakemuksen mukaan kiinteistön omistajan kanssa ei ole päästy sopimukseen sijoittamisesta ja määräaikainen maanvuokrasopimus on päättynyt 31.7.2024. Nykyinen matkaviestintukiasema on rakennettu paikalle vuonna 2015, mutta masto paikalla on ollut vuodesta 1999. Maston korkeus on noin 36 metriä ja laitesuojan koko noin 3 m².
Nykyisen, olemassa olevan tukiaseman paikka on Telian mukaan ensisijainen vaihtoehto, joka olisi myös SVPL 234 §:n näkökulmasta vähiten haittaa aiheuttava vaihtoehto. Telian näkemyksen mukaan hakemuksesta tarkemmin ilmenevin perustein nykyistä tukiasemaa ei voida korvata uudella tukiasemalla. Tyydyttäviä, kohtuullisin kustannuksin toteutettavia vaihtoehtoja nykyiselle sijainnille ei Telian mukaan ole saatavilla.
Lainsäädäntö
Laki sähköisen viestinnän palveluista, 28 luku
229 § 1 ja 4 momentti. Teleyrityksen oikeus sijoittaa telekaapeli, tukiasema ja radiomasto
Teleyrityksellä on tässä luvussa säädetyin edellytyksin oikeus sijoittaa toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palveleva matkaviestinverkon radiomasto tukiasemineen sekä niihin liittyvä laite, kaapeli ja vähäinen rakennelma.
Teleyrityksen on sovittava 1 momentissa tarkoitetusta sijoittamisesta kiinteistön, rakennuksen tai muun rakennelman omistajan tai haltijan kanssa. Jollei sijoittamisesta ole päästy sopimukseen kiinteistön tai rakennuksen omistajan kanssa, sijoittamista koskeva asia voidaan viedä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi.
230 §. Sijoittamissuunnitelma
Jos osapuolet eivät pääse sopimukseen 229 §:ssä tarkoitetusta sijoittamisesta toisen kiinteistölle tai rakennukseen, teleyrityksen on laadittava sijoittamisesta suunnitelma (sijoittamissuunnitelma).
Sijoittamissuunnitelman tulee sisältää tarpeellisin osin seuraavat tiedot:
1) kartta, joka osoittaa sijoitettavien telekaapelien ja radiomaston sekä niihin liittyvien rakenteiden sijainnin;
2) kiinteistöjaotuksen osoittava kartta, johon on merkitty alueella sijaitsevat kiinteistöt ja teleyrityksen olemassa olevat tukiasemat;
3) asiakirja, josta käy ilmi telekaapelien, tukiaseman tai radiomaston sekä niihin liittyvien rakenteiden ja laitteiden sijoittamisten yksityiskohdat, rakentamistapa ja rakentamisaika;
4) rakentamissuunnitelma, josta käy ilmi, miten telekaapelin reitti merkitään maastoon;
5) selvitys sijoittamisen viranomaislupatarpeesta;
6) sijoitettavien rakenteiden, verkon osien ja laitteiden ylläpitosuunnitelma;
7) arvio laitteiden energiankulutuksen tasosta;
8) ennallistamistoimet sen jälkeen, kun sijoittamistarve päättyy.
233 §. Päätös sijoittamisesta toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle tai rakennukseen
Jos sijoittamisesta ei päästä sopimukseen, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään antaa teleyritykselle sijoittamisoikeuden vahvistamalla 230 §:ssä tarkoitetun sijoittamissuunnitelman.
Sijoittamissuunnitelman vahvistamisen edellytyksenä on, että suunnitelma täyttää 234 §:ssä säädetyt edellytykset. Tarvittaessa rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia teleyritykseltä lisätietoja edellytysten täyttymisestä sekä edellyttää muutoksia sijoittamissuunnitelmaan.
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin 1 momentissa säädettyä sijoittamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus). Muilta osin aloittamisoikeuteen sovelletaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 144 §:ää.
234 §. Sijoittamisen edellytykset
Telekaapelia, radiomastoa ja tukiasemaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti eikä siten, että vaikeutetaan voimassa olevan maakunta- tai yleiskaavan toteutumista. Sijoittaminen ei saa myöskään vaikeuttaa kaavojen laatimista.
Edellä 229 §:n 1 momentissa tarkoitetun yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palvelevan telekaapelin, tukiaseman ja radiomaston sijoittamisen edellytyksenä on, ettei sijoittamista voida muutoin järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle ja rakennukselle aiheuteta tarpeetonta haittaa. Telekaapelin, radiomaston ja tukiaseman sekä niihin liittyvien laitteiden sijoittamisesta ja kunnossapidosta ei saa aiheutua sellaista haittaa tai vahinkoa kiinteistön käytölle ja rakennukselle, joka on kohtuullisin kustannuksin vältettävissä.
Telekaapeli on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetussa laissa (503/2005) tarkoitetulle tiealueelle tai kiinteistönmuodostamislaissa (554/1995) tarkoitetulle yleiselle alueelle.
Tiedoksiannot ja muistutus
Telia on 18.10.2024 päivätyllä tiedoksiannolla antanut sijoittamissuunnitelman tiedoksi kiinteistön 179-401-3-160 omistajalle Jyväskylän kaupungille sekä SVPL 232 §:n mukaisesti varannut kiinteistön omistajalle mahdollisuuden tehdä sijoittamissuunnitelmasta muistutus. Kiinteistön omistajan puolesta 18.11.2024 päivätty muistutus Telian sijoittamissuunnitelmasta on toimitettu Telialle. Telia on antanut 28.11.2024 päivätyn vastauksen kiinteistön omistajan tekemään muistutukseen.
Rakennusvalvontaviranomainen on varannut hakemuksesta maanomistajalle (kunnalle) mahdollisuuden tulla kuulluksi hallintolain 34 §:n mukaisesti. Maanomistaja ei ole antanut lausuntoa asiasta.
Päätöksen perustelut
Telian hakemuksen mukaan määräaikainen vuokrasopimus tukiaseman sijoittamiseen liittyen on päättynyt 31.7.2024.
SVPL:n säännöksen kannalta ei ole merkitystä sillä, miksi osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen eikä sillä, miten pitkään ja paljon sopimusneuvotteluja on käyty (SVPL 233 §). Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävä ei ole ratkaista osapuolten välistä sopimusoikeudellista erimielisyyttä, vaan päättää ainoastaan sijoittamisoikeudesta SVPL:n edellytysten mukaisesti. Telian hakemuksesta, Jyväskylän kaupungin muistutuksesta sekä Telian vastauksesta muistutukseen ilmenee, että osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen tukiaseman ja siihen liittyvien laitteiden sijoittamisesta. Koska osapuolet eivät ole päässeet sijoittamisesta sopimukseen, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen (SVPL 229 § 4 momentti).
Rakennusvalvontaviranomaisen tekemä päätös sijoittamisoikeudesta ei tarkoita sitä, että sijoittamisesta ei tarvitse suorittaa korvausta. SVPL 237 §:n mukaan kiinteistön omistajalla ja haltijalla, rakennuksen omistajalla ja haltijalla, rakennelman omistajalla ja haltijalla sekä kunnalla yleisen alueen omistajana ja haltijana on oikeus saada täysi korvaus 229 §:n 1 momentin 2–4 kohdassa tarkoitetusta sijoittamisesta. Rakennusvalvontaviranomainen ei tee päätöstä korvauksesta, jollei korvauksesta sovita osapuolten kesken, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä.
Olennaista sijoittamisasian ratkaisemisessa on, täyttyvätkö SVPL 234 §:n mukaiset sijoittamisen edellytykset. Telian hakemukseen liitetyistä asiakirjoista ilmenee SVPL 230 §:n 2 momentin mukaiset tiedot (sijoittamissuunnitelma).
Telekaapelia, radiomastoa ja tukiasemaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti eikä siten, että vaikeutetaan voimassa olevan maakunta- tai yleiskaavan toteutumista. Sijoittaminen ei saa myöskään vaikeuttaa kaavojen laatimista. Kyseessä on olemassa olevan tukiaseman sijoittaminen kiinteistölle. Sijoittamispaikka sijaitsee kiinteistöllä, joka on voimassa olevan asemakaavan mukaista VL-aluetta. Sijoittaminen ei ole asemakaavan vastaista eikä se vaikeuta kaavojen laatimista.
Edelleen sijoittamisen edellytyksenä on, ettei yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palvelevan telekaapelin, tukiaseman ja radiomaston sijoittamista voida muutoin järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Telian hakemuksessa sekä sijoittamissuunnitelmassa on esitetty vaihtoehtoinen sijoituspaikka sekä perusteita, miksi nykyinen tukiasema ei ole tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin sijoitettavissa korvaavaan paikkaan. Erillinen laskelma vaihtoehtoisen paikan kustannuksista on nähtävillä kokouksessa.
Lisäksi sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle ja rakennukselle aiheuteta tarpeetonta haittaa. Telekaapelin, radiomaston ja tukiaseman sekä niihin liittyvien laitteiden sijoittamisesta ja kunnossapidosta ei saa aiheutua sellaista haittaa tai vahinkoa kiinteistön käytölle ja rakennukselle, joka on kohtuullisin kustannuksin vältettävissä. Asian asiakirjoista selviää, että sijoittamispaikka on katualueeseen rajoittuvalla VL-alueella, josta on lyhyt huoltoyhteys tukiasemalle. Maston, tukiaseman sekä niihin liittyvien laitteiden ja ylläpidosta huolehtii Telia sijoittamissuunnitelmassa kuvatulla tavalla, eikä siitä aiheudu kiinteistön omistajalle sellaista haittaa, joka estäisi sijoittamisen.
Telia Towers Finland Oy:n hakemuksen mukainen matkaviestinverkon radiomasto tukiasemineen ja siihen liittyvien laitteiden, kaapeleiden ja tarvittavien rakennelmien sijoittaminen täyttää edellä esitetyin perustein sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 234 §:ssä säädetyt sijoittamisen edellytykset ja sijoittamisoikeus voidaan antaa.