Perustelut
Käräjäoikeuksien lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa. Tuomioistuinvirasto on vahvistanut Jyväskylän kaupungista valittavien lautamiesten lukumääräksi 27. Käräjäoikeuksien lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Tuomioistuinvirasto kiinnittää huomiota perustuslakivaliokunnan mietintöön, jossa mm. todetaan, että lautamiesten valinnassa tulee korostaa lautamiehen tuomarintehtävää. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva kunnallinen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton. Valtuustoryhmillä on tämän suhteen erityinen vastuu. Sama koskee sitä, että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan tehtävässään koko kauden. Ottaen huomioon lautamiehen tehtävän ja aseman tuomioistuimen jäsenenä puolueiden ei pidä vaatia lautamiehiksi valittavilta sitoumuksia ns. puolueveron maksamista istuntopalkkioistaan.
Lautamiehen tehtävä edellyttää varautumista tuomioistuinten koko päivän kestäviin istuntoihin ja laajoissa rikosasioissa läsnäoloa useampana päivänä peräkkäin. Keski-Suomen käräjäoikeus on pyytänyt että lautamiesvalinnat tehtäisiin siten, että uudet lautamiehet astuisivat tehtäväänsä 1.11.2025 lukien. Käräjäoikeus on varannut uusille lautamiehille tehtävään perehdyttämispäiväksi perjantain 3.10.2025. Käräjäoikeus pyytää tiedottamaan varatusta päivästä valittaville uusille lautamiehille samoin kuin siitä, että kyseiseen tilaisuuteen, jossa annetaan mm. tuomarinvakuutus, tulee osallistua. Käräjäoikeuksien lautamiehistä annetun lain 5 §:n mukaan lautamiehen on ennen tehtävään ryhtymistä sekä tehtävän kestäessä annettava käräjäoikeudelle tuomioistuinlain 11. luvun 12 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto toteaa, että nykyiset lautamiehet jatkavat tehtävässään 31.10.2025 saakka.
- Kaupunginvaltuusto valitsee käräjäoikeuteen 27 lautamiestä 1.11.2025 alkavaksi toimikaudeksi.