JyväskyläDno-2025-2155
Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 4.1. §:n mukaan toimialajohtaja päättää lukuvuosittaisesta kouluyksikkökohtaisen opetusresurssin jaosta.
Asian valmistelija Päivi Koivisto, palvelujohtaja, paivi.koivisto@jyvaskyla.fi
Pienryhmä on tarkoitettu erityisen tuen (1.8.2025 alkaen oppilaskohtaista tukea saaville) oppilaille, joilla on pitkäkestoista ja yksilöllisempää tuen tarvetta useamman oppiaineen opiskelussa. Tuen tarve voi liittyä myös tunne-elämän haasteisiin tai neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin. Oppilaalla voi olla myös pidennetyn oppivelvollisuuden päätös.
Pienryhmässä opiskelevat oppilaat opiskelevat oppiainejaon ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti, jolloin tavoitteet, oppisisällöt ja opetusmenetelmät ovat kullakin lapsella yksilöllisiä.
Pienryhmässä työskentelee työparina erityisluokanopettaja ja koulunkäynninohjaaja. Pienryhmän enimmäiskoko on 10 oppilasta. Jos opetusryhmässä on pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita, perusopetuslain 25 §:n 2 mom. mukaan opetusryhmässä saa olla enintään kahdeksan (8) oppilasta. Opetusryhmän enimmäiskoko määräytyy sen mukaisesti, minkälaista tukea saavia oppilaita ryhmässä on eniten.
Puistokadun päiväkotikoulun oppilaaksiottoalueella on neljä (4) esiopetuksesta kouluun siirtyvää pidennetyn oppivelvollisuuden lasta sekä kolme (3) jo koulussa olevaa alkuopetusikäistä erityisen tuen oppilasta, jotka tarvitsevat kokoaikaista ja pitkäaikaista pienryhmäopetusta lv.25–26.
Pienryhmän perustaminen Puistokadun päiväkotikouluun tukee lähikouluperiaatteen toteutumista sekä uuden 1.8.2025 voimaan tulevan oppimisen tuen lakiuudistuksen mukaista oppilaan oikeutta saada oppilaskohtaisia tukitoimia erityisluokanopettajan antamana opetuksena pienryhmässä. Pienryhmän perustaminen on näin ollen välttämätöntä.
Palvelutarpeen kasvua ei ole pystytty ennakoimaan talousarviota 2025 laadittaessa. Pienryhmän ohjaajaresurssi pyritään löytämään ensisijaisesti olemassa olevasta resurssista.
Jyväskylän kaupungin perusopetukseen perustetaan oppilaskohtaisen tuen pienryhmä, ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Ryhmä toimii Puistokadun päiväkotikoulussa.