Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunta, kokous 28.5.2025

§ 9 Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunnan tehtäväalueen toimintasääntö 1.6.2025 alkaen

JyväskyläDno-2025-2245

Valmistelija

  • Hanna Yksjärvi, ympäristöterveyspäällikkö, hanna.yksjarvi@jyvaskyla.fi

Perustelut

Jyväskylän kaupungin hallintosäännön 15 §:n mukaan lautakunta päättää alaisensa toiminnan toimintasäännöstä. Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunnan tehtäväalueen toimintasääntöä on viimeksi muutettu Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunnan päätöksellä 21.2.2024/2.

Toimintasääntöä on nyt tarkoituksenmukaista tarkistaa, sillä eduskunta on muuttanut vaaratiedotteesta antamaansa lakia (466/2012) siten, että kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus antaa vaaratiedote. Laki tuli voimaan 2.5.2025. Vaaratiedote voidaan antaa, kun kyseessä on välitön terveysvaara esimerkiksi saastunut talousvesi tai vaarallinen elintarvike. Edellä mainituissa tapauksissa tieto vaarasta sekä toimintaohjeet kuten veden tai elintarvikkeen käyttökielto tulee saattaa nopeasti altistuvan väestön tietoon. Jotta väestön terveyden suojaamiseksi välttämättömät ja kiireelliset varoitukset ja toimintaohjeet voidaan antaa mahdollisimman nopeasti, on oikeus vaaratiedotteen antamisesta tarpeen siirtää viranhaltijalle.

Tupakkalain (549/2016) 96 §:ään on lisätty kunnalle oikeus antaa myös määräyksiä kieltojen lisäksi. Määräysten anto on tarpeen valvonnan sujuvuuden varmistamiseksi siirtää viranhaltijalle jo delegoitujen kieltojen lisäksi.

Lisäksi nykyisessä yksi pykälä- ja yksi momenttinumero vaativat korjauksen.

Toimintasääntöön esitetään seuraavia muutoksia:

- Lisätään ympäristöterveyspäällikön toimivaltaan

5) Antaa vaaratiedotelain (466/2012) mukaisen vaaratiedotteen (3 § 1 mom)

- Lisätään ympäristöterveyspäällikön, hygieenikkoeläinlääkärin, johtava ympäristöterveystarkastajan, ympäristöterveystarkastajan ja valvontaeläinlääkärin toimivaltaan kohtaan 6):

- kieltää tai antaa määräyksen (96 § 1 mom) ja samalla poistetaan aiempi kirjaus 96 §:n osalta

Korjataan seuraavat pykälä/momenttinumerot:

- selvittää ruokamyrkytykset ja toimittaa tarvittavat ilmoitukset Ruokavirastolle ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle (45 §, muuttuu 47 §)  

- päättää väliaikaisen kiellon antamisesta (56 § 2 mom, muuttuu 3 mom)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hanna Yksjärvi, ympäristöterveyspäällikkö, hanna.yksjarvi@jyvaskyla.fi

Ympäristöterveyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan tehtäväalueensa toimintasäännön ja määrää, että se tulee voimaan 1.6.2025.

Lautakunta kumoaa 21.2.2024/2 hyväksytyn toimintasäännön siten, että sen viimeinen voimassaolopäivä on 31.5.2025.