Valmistelija
Jussi Sievänen, kaavasuunnittelija, Jussi.Sievanen@jyvaskyla.fi
Perustelut
Kaavaehdotuksesta saatu palaute
Asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus oli nähtävänä 21.2.-24.3.2025 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta annettiin nähtävänäolon aikana kolme lausuntoa ja kolme muistutusta. Keski-Suomen ELY-keskus ilmoitti, että sillä ei ole lausuttavaa kaavaehdotukseen. Lausunnon antoivat Alva-yhtiöt Oy, Telia Finland Oy ja DNA Tower Finland Oy. Muistutuksen antoivat Kensu ry ja Suomen luisteluliitto ry, Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sekä yksityishenkilö.
Lausunnoissa käsiteltiin seuraavia asioita:
- Kaava-alueelle tulisi mahdollistaa televiestintätukiaseman sijoittaminen.
- Saarenmaantien pohjoispuolen kerrostalon toteuttaminen edellyttää johtosiirtoja.
Muistutuksissa käsiteltiin seuraavia asioita:
- Ruuhkien ja liikenneonnettomuuksien arvioidaan lisääntyvän liikuntapuiston rakentamisen ja liikennemäärien kasvamisen vuoksi.
- Saarenmaantien risteykseen tulisi rakentaa kiertoliittymä.
- Ruokkeentiellä 40 km/h nopeusrajoitus tulisi aloittaa jo Rantaniemeläntien länsipuolelta.
- Asuinkerrostalojen tontit tulisi poistaa risteysalueen vierestä.
- Kaavan YU-korttelialueelle tulisi mahdollistaa laaja-alaisen liikuntahallin rakentaminen mm. 400 metrin pikaluisteluradalle.
- Kulku Tuomiojärven rannassa sijaitsevalle kiinteistölle tulee varmistaa nykytasoisena. Huviniementien toteuttaminen helpottaisi kiinteistölle kulkua.
Ehdotusvaiheen palautteesta ja niiden vastineista on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.
Asemakaavaehdotus
Liikuntapuiston alueen kortteleiden toteuttamista on tarkasteltu yhteistyössä Liikuntapalvelujen ja Tilapalvelun kanssa. Lisäksi alueen hulevesien käsittelyratkaisuja on tarkasteltu yleissuunnittelutasoisesti. Asemakaavaehdotukseen on tehty seuraavia muutoksia tarkentuneeseen suunnitteluun ja palautteeseen pohjautuen:
- Saarenmaantien varteen on lisätty aluevaraus televiestintätukiasemalle (EMT).
- Virkistysaluetta on levennetty YU-korttelin länsipuolella hulevesiojaa varten.
- Liikuntapaikkarakentamisen edellytyksiä on parannettu leventämällä YU-korttelia pohjoisosasta sekä yhdistämällä aiemmin erilliset rakennusalat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
- YU-korttelin hulevesireitti- ja johtovarausten määräyksiä on tarkistettu. Johtovaraukset esitetään sijainniltaan ohjeellisina.
Asemakaavaan tehdyt tarkistukset ovat luonteeltaan vähäisiä ja kaavan toteutusta täsmentäviä, eivätkä edellytä kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista.
Asemakaavan laajennus ja muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Kaavan yhteydessä hyväksytään sitova tonttijako.
Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa: https://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/1136
Ehdotus
Esittelijä
Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi
Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan laajennus- ja muutosehdotus sekä siihen liittyvä sitova tonttijako hyväksytään 22.4.2025 tarkistetussa muodossa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.