JyväskyläDno-2025-1706
Hallintosäännön 51 §:n 8 kohdan mukaan esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön.
Valmistelijat rehtori Kirsi Kallionpää, kirsi.kallionpaa@jyvaskyla.fi, henkilöstösihteeri Kirsi Martikainen, kirsi.martikainen@jyvaskyla.fi
Perusopetuksen toistaiseksi voimassa oleva erityisluokanopettajan virka oli julkisesti haettavana ajalla 9.4.-23.4.2025. Virantoimituspaikka virkasuhteen alkaessa on Huhtasuon yhtenäiskoulu. Kelpoisuusvaatimus on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus.
Tehtäviin kuuluu opettaminen vaativan erityisen tuen ryhmässä, jossa oppilailla on lähtökohtaisesti pidennetty oppivelvollisuus. Muut edellytetyt asiat oli kerrottu tehtävän hakuilmoituksessa seuraavasti: ”Edellytämme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyviä tiimityövalmiuksia, opetusryhmissämme työskentelee opettajan lisäksi aina useita koulunkäynninohjaajia. Arvostamme kokemusta monialaisesta verkostotyöstä ja toivomme sinulta valmiutta myös yhteistyöhön koko ison yhtenäiskoulumme henkilöstön kanssa. Toivomme sinulta lisäksi erityistä osaamista liikunnan ja/tai musiikin opettamisessa, kokemusta alkuopetusikäisten oppilaiden opettamisesta sekä mahdollisesti kokemusta oppilaskuntatoiminnasta”.
Virkaan tuli määräaikaan mennessä 16 hakemusta. Hakemuksen perusteella koulutuksellisen kelpoisuusehdon täytti 12 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin 5 hakijaa. Haastattelut pidettiin 25.4. ja 28.4.2025. Haastatteluryhmään kuuluivat rehtori Kirsi Kallionpää, apulaisrehtori Jenni Asikainen-Kihlman ja apulaisrehtori Ismo Laitinen.
Haastatteluryhmä esittää, että perusopetuksen erityisluokanopettajan virkaan valitaan KM Silja Jaakkola.
Valitsen KM Silja Jaakkolan toistaiseksi voimassa olevaan perusopetuksen erityisluokanopettajan virkaan 1200. Virantoimitus alkaa 4.8.2025.
Silja Jaakkola täyttää tehtävän koulutuksellisen kelpoisuusehdon. Valitulla on hyvät tiimityövalmiudet sekä työkokemusta eri ikäisten tukea tarvitsevien oppilaiden opettamisesta. Lisäksi hänellä on kokemusta alkuopetuksesta ja yhdysluokkaopetuksesta. Valitulla on toivomaamme osaamista musiikin ja liikunnan opettamiseen. Valintaa puoltavat myös muut haastattelussa esiin tulleet ominaisuudet ja vahvuudet, jotka tukevat tehtävän hoitamista. Kokonaisarviointina tehtyyn ansiovertailuun perustuen Silja Jaakkola on virkaan sopivin.
Valinta on ehdollinen. Valitun on 30 vrk kuluessa päätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi, tai valinta raukeaa.
Virassa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Palkkaus on OVTES:n mukainen ja muut palvelussuhteen ehdot määritellään viranhoitomääräyksessä, joka vahvistaa valinnan.
Varalle valitsen KM Viivi Kuljun. Mikäli valinta raukeaa tai virkaan valittu ei ota virkaa vastaan, varasijalle valittu tulee valituksi virkaan.