Kuvaus
Asian valmistelija Anu Torm, p. 050 465 2606
Kulttuuri ja liikuntalautakunta hyväksyi 11.1.2023 avustusmallin, joka mahdollistaa avustusten myöntämisen jyväskyläläisille liikunta- ja urheiluseuroille yksityisten tilojen käyttöön. Vuodelle 2025 yksityisten liikuntatilojen avustuksiin on varattu 94 500 euron määräraha, mikä on sama summa kuin vuonna 2024.
Avustus on tarkoitettu seurojen ja yhdistyksien yksityiseltä toimijalta vuokratuissa tiloissa järjestettävän liikuntatoiminnan vuokrakuluihin. Liikuntatoiminnan tila-avustuksen hakeminen perustuu edellisenä vuonna toteutuneeseen toimintaan. Avustusta voi saada sellaisen liikuntapaikan käytöstä, jota Jyväskylän kaupunki ei voi tarjota, joka sijaitsee Jyväskylän kaupungin alueella ja joka on lajiharjoitteluun soveltuva erikoistila. Tilassa tulee olla voimassa oleva vuokrasopimus avustusvuodelle. Avustusta myönnetään liikuntatoimintaan tarkoitetun tilan vuokraan, ei kuitenkaan yksityisistä liikuntalaitoksista varattujen harjoitusvuorojen kuluihin eikä toimistotilan vuokraan.
Avustusta voidaan myöntää yhdistyksille seuraavin kriteerein:
- yhdistys on rekisteröity urheilu- ja liikuntayhdistys tai muu liikuntatoimintaa harjoittava rekisteröity yhdistys, jonka säännöissä on kirjattuna toimintamuotona liikunta
- yhdistys on rekisteröity Jyväskylään ja se on toiminut rekisteröitynä yhdistyksenä vähintään kahden vuoden ajan
- yhdistyksen jäsenmäärän on vähintään 50
- yhdistyksellä on opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän valtioapukelpoisen järjestön jäsenyys
Yksityisten liikuntatilojen avustusten hakuaika oli 2.1.-31.1.2025. Hakemukset liitteineen tuli jättää kaupungin sähköisen avustustenhakujärjestelmän kautta. Hakuaikana jätettiin yhteensä 10 hakemusta ja haettujen avustusten yhteissumma oli yhteensä 331 392,97 euroa. Suurin haettu summa oli 130 492,97 euroa ja pienin 980 euroa. Hakijoista 9 täyttivät hakukriteerit.
Hyväksyttyjen vuoden 2024 vuokrakustannusten kokonaissumma oli yhteensä 605 777,41 euroa. Hyväksytyiksi kustannuksiksi on laskettu toteutuneet vuokrakulut, joista on vähennetty vuokratulot.