§ 1 Lupainsinöörin viran täyttäminen

Lataa 

JyväskyläDno-2025-1404

Päätöspäivämäärä

26.3.2025

Päätöksen tekijä

Johtava rakennustarkastaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 51 §:n 8 kohdan mukaan esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön.

Kuvaus

Asian valmistelija Mikko Holmberg puh. 050 330 6815

 

Kaupunkirakennepalveluissa oli rakennusvalvonnan yksikössä lupainsinöörin virka julkisesti haettavana 11.2.-3.3.2025. Lupainsinöörin tehtävänä on toimia rakennusvalvonnan lupapäättäjänä sekä ohjaus- ja neuvontatehtävissä. Lisäksi lupainsinööri suorittaa lupiin liittyviä katselmuksia ja valvontatehtäviä.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan oli rakentamislain 103 § mukainen pätevyys talonrakennusinsinöörin tai sitä vastaavalla koulutuksella. Hakijalle katsottiin eduksi rakentamislain, sekä rakentamiseen liittyvien määräysten tunteminen ja kokemus rakennusvalvontatyöstä. Tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa edellytettiin lisäksi asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä selkeää suomen kielen kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa. Tehtävässä edellytettiin myös ajokorttia ja eduksi katsottiin mahdollisuus oman auton käyttöön. 

Virkaan tuli määräaikaan mennessä 21 hakemusta. Kaikki hakijat täyttivät viralle asetetun koulutuksellisen kelpoisuusehdon. Haastatteluun kutsuttiin kuusi hakijaa.

Päätös

Johtava rakennustarkastaja Mikko Holmbergin päätös

Valitsen rakennusinsinööri (AMK) Jani Prittisen toistaiseksi voimassa olevaan lupainsinöörin virkaan 5.5.2025 alkaen. Prittinen täyttää viran kelpoisuusehdot sekä muut viranhoidolle asetetut edellytykset. Hänellä on riittävää kokemusta rakennusalan suunnittelusta ja tehtävän kannalta soveltuvaa asiakaspalveluosaamista. Prittisellä on myös hyvät vuorovaikutustaidot, jotka nousivat esille haastattelussa. Myös muut haastatteluissa esiin nousseet vahvuudet puoltavat Prittisen valintaa. Kokonaisarviointiin perustuen Prittinen on virkaan soveltuvin.

Valintapäätös on ehdollinen. Virkaan valitun on toimitettava 30 vrk kuluessa päätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Muutoin valinta raukeaa. Ehdollinen valintapäätös vahvistetaan viranhoitomääräyksellä.

Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Allekirjoitus

Johtava rakennustarkastaja, Holmberg Mikko 

Organisaatiotieto

Konsernihallinto