§ 51 Renkaan ja vanteen rikkoutumista koskeva vahingonkorvaushakemus

Lataa 

JyväskyläDno-2025-565

Päätöspäivämäärä

25.2.2025

Päätöksen tekijä

Katupäällikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkirakennelautakunnan tehtäväalueen toimintasääntö 2024, 4§.

Kuvaus

Asian valmistelija Timo Lampinen, puhelin 040 766 1357

MH kertoo poikansa auton renkaan ja vanteen rikkoutuneen tämän ajettua kuoppaan 25.1.2025 Hannikaisenkadun ja Gummeruksenkadun risteysalueella. MH vaatii Jyväskylän kaupunkia korvaamaan uuden renkaan ja vanteen hinnan, rengasliikkeen laskun mukaan 307,50 euroa.

Vahinkopaikka sijaitsee tietyömaa-alueella. Työkohteesta varoitettiin usealla tietyö-liikennemerkillä (liikennemerkki A11).  Merkillä varoitetaan tieosuudesta, jolla saattaa olla työkoneita, työntekijöitä taikka työstä tai työn keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja, kuten irtokiviä tai kuoppia. Kuoppa oli lisäksi merkitty huomiokartiolla.

Tieliikennelain 3 § mukaan tienkäyttäjän on vaaran ja vahingon välttämiseksi noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Suomen vahingonkorvausoikeuden perusperiaatteen mukaan jokaisen on itse kärsittävä vahinko, joka häntä kohtaa. Jotta voisi vaatia jotain toista korvaamaan vahingon, on siihen oltava erityinen oikeusperuste. Puheena olevassa tapauksessa on kysymys tuottamusvastuusta. Työmaasta varoitettiin asianmukaisesti liikennemerkeillä. Jyväskylän kaupunki ei siten ole syyllistynyt sellaiseen moitittavaan huolimattomuuteen, jonka vuoksi sen voitaisiin katsoa aiheuttaneen vahingon tuottamuksellaan.

Päätös

Vahingonkorvaushakemus hylätään.

Lainkohdat: vahingonkorvauslaki 2 luku 1 §

                    tieliikennelaki 3 §

                    Jyväskylän kaupungin hallintosääntö 72 §

Allekirjoitus

Tuula Smolander, katupäällikkö

Organisaatiotieto

Kaupunkirakennepalvelut