JyväskyläDno-2026-2676
Valmistelija
Jyväskylän kaupungin hallintosäännön 67 §:n mukaan kaupungin toiminnan kehittämis- ja yhteistyöhankkeista kaupunkiorganisaation ulkopuolisten tahojen kanssa päättää palvelujohtaja, kun kaupungin kustannukset ovat alle 100 000 euroa, mutta vähintään 20 000 euroa.
Sitra on avannut ajalle 5.5.-17.8.2026 rahoitushaun "Luonnon terveyshyödyt käyttöön kunnissa", jonka tavoitteena on kehittää ja juurruttaa kuntiin toimintamalleja, jotka lisäävät luonnon hyvinvointi- ja terveyshyötyjen hyödyntämistä osana kuntalaisten arkea ja kuntien palveluja. Haettavan hankkeen tavoitteena on kehittää, pilotoida ja juurruttaa Jyväskylään skaalautuva Luontopolku kotoutumiseen -toimintamalli. Hanketta haetaan hankekonsortiona. Jyväskylän kaupungin Elinkeino- ja työllisyyspalveluihin kuuluva International House Jyväskylä toimii hankkeen päähakijana ja vastaa hankkeen kokonaiskoordinaatiosta, hallinnoinnista, raportoinnista sekä hankkeessa kehitettävän toimintamallin jatkokehityksestä. Kaupunkiorganisaatiossa hankkeeseen osallistuvat myös Visit Jyväskylä Region, joka vastaa toimintamallin elinvoima- ja pitovoimavaikutusten edistämisestä sekä luonto- ja hyvinvointipalveluiden hyödyntämismahdollisuuksien kehittämisestä osana hankekokonaisuutta ilman erillisiä henkilötyövuosikustannuksia, sekä sivistyspalvelut, joka osallistuu hankkeen toteutukseen erityisesti perhekoulun asiakasperheiden ohjauksen kautta.
Hankkeen konsortiokumppanina toimii Green Care -keskus Könkkölä ry, joka vastaa omalta osaltaan toimintamallin käytännön pilotoinnista sekä asiakas- ja kehittämistyöstä. Hankkeessa tehdään lisäksi tutkimuksellista yhteistyötä hankkeen toimenpiteiden vaikutusten todentamiseksi Jyväskylän yliopiston kanssa. Konsortion jäsenet hakevat rahoitusta yhteisellä hakemuksella. Sitra tekee kuitenkin erillisen rahoituspäätöksen ja rahoitussopimuksen kunkin rahoitusta hakevan organisaation kanssa.
Hanke perustuu Jyväskylässä toteutettujen luontointerventioiden pilotointiin sekä tutkimusnäyttöön luonnon hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen keskeisiä toimenpiteitä ovat luontoperustaisten ryhmätoimintojen pilotointi, ammattilaisten osaamisen vahvistaminen sekä pysyvän toimintamallin ja sitä tukevien materiaalien kehittäminen. Hankkeen tuloksena syntyvä toimintamalli tukee kuntalaisten hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä, vahvistaa osallisuutta ja kotoutumista sekä edistää luonnon terveyshyötyjen systemaattista hyödyntämistä osana kaupungin palveluja. Hanke tukee Jyväskylän kaupunkistrategian tavoitteita hyvinvoinnin, osallisuuden, yhteisöllisyyden ja kestävän elämäntavan edistämisestä sekä vahvistaa kaupungin veto- ja pitovoimaa kansainvälisenä ja inklusiivisena kaupunkina.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio vuodelle 2027 (12 kk) on 178 515,56 €. Jyväskylän kaupungin omarahoitusosuus on 26 092,22 € joka muodostuu olemassa olevan henkilöstön palkkakustannuksista, joiden työaika kohdennetaan hankkeeseen. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.-31.12.2027 edellyttäen, että Sitra myöntää hankkeelle rahoituksen.
Rahoitus on tarkoitus käyttää hankesuunnitelman mukaisesti henkilöstökustannuksiin, palvelujen ostoihin sekä muihin hankkeen toteuttamisesta aiheutuviin kuluihin. Mikäli rahoitus myönnetään, hanke käsitellään tarpeen mukaan asianmukaisissa toimielimissä. Hankkeen rahoittajana toimii Sitra.
Päätän, että Jyväskylän kaupunki hakee Sitran Luonnon terveyshyödyt käyttöön kunnissa -rahoitusta hankekonsortion päähakijana yhteistyössä konsortiokumppani Green Care -keskus Könkkölä ry:n kanssa sekä valtuutan hankehakemuksen jättämisen Sitran sähköiseen asiointipalveluun. Rahoitusta haetaan vuoden 2027 aikana toteutuvalle hankkeelle. Päätän, että mikäli Jyväskylän kaupungille myönnetään Sitran rahoitus, se kohdennetaan rahoitusehtojen ja hankehakemuksen mukaisesti. Hankkeen tavoitteena on edistää luonnon terveyshyötyjen hyödyntämistä vasta maahan saapuneiden kuntalaisten arjessa, vahvistaa hyvinvointia ja osallisuutta sekä luoda pysyviä toimintamalleja luonnon terveysvaikutusten huomioimiseksi kunnan palveluissa ja toimintaympäristöissä. Mahdollisissa hankinnoissa noudatetaan hankintalainsäädäntöä ja Jyväskylän kaupungin hankintaohjetta, ja hankittavat palvelut sekä käyttökohteet hyväksytetään hankerahoituksen käyttöaikana. Hanketta ei toteuteta ilman rahoittajan tukea.