Perustelut
Jyväskylän kaupungille on laadittu kulttuurin kasvuohjelma valtuustokaudelle 2026-2029. Ohjelma toimii kulttuurin palvelualueen johtamisen välineenä vahvistaen kulttuurin asemaa Jyväskylässä keskeisenä menestystekijänä kasvavien kaupunkikeskusten kilpailussa. Kulttuurin kasvuohjelma toteuttaa Jyväskylän kaupunkistrategian 2026-2029 tavoitteita ja kasvuohjelma on jatkumoa kulttuurisuunnitelmalle, joka ohjasi kaupunkistrategian toimenpiteiden toteutusta vuosina 2022-2025.
Koko kaupungin kulttuuri – kulttuurin kasvuohjelma on syntynyt Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja taidelaitosten sekä laaja-alaisen verkoston yhteistyönä. Kulttuurin kasvuohjelman aineisto on koottu vuosien 2024-2025 aikana, jolloin ohjelmaa edistettiin erillisellä Aluehallintoviraston projektirahoituksella. Projektin aikana kasvuohjelman ideointiin osallistui laaja joukko kulttuurin verkostotoimijoita, kaupunkilaisia, nuoria ja kaupungin kulttuurijohdon ydinhenkilöitä. Lisäksi kulttuurin kasvuohjelmasta kerättiin näkemyksiä avoimella verkkokyselyllä. Työpaja- ja kyselytulosten pohjalta Demos Helsinki koosti vuoden 2025 lopulla loppuraportin, joka on toiminut kompassina ja lähdeaineistona tälle valtuustokauden konkreettisemmalle ohjelmalle.
Koko kaupungin kulttuuri – kulttuurin kasvuohjelma vuosille 2026-2029 tiivistyy kolmeen toimintalinjaan:
- Kulttuurin edelläkävijä
- Elinvoiman vahvistaja
- Moderni kulttuuriperinnön vaalija
Yhdessä nämä toimintalinjat edistävät Jyväskylän erottumista ennakkoluulottoman kaupunkikulttuurin kehittäjänä ja luovat perustan valtuustokausittain etenevälle kasvuohjelmalle. Kasvuohjelma sisältää kaupunkistrategian kärjen Kasvatus- ja kulttuurikaupunki mukaiset kirjaukset kulttuurin edistämisestä saavutettavuuden, vetovoiman ja elinvoiman näkökulmista. Lisäksi kaupunkistrategian läpileikkaavina teemoina kestävä arki ja kansainvälisyys on huomioitu kasvuohjelmassa.
Toimintalinjat sisältävät painopistealueita ja konkreettisia toimenpiteitä, jotka ohjaavat kaikkia kulttuurin palvelualueen toimintayksikköjä (kirjastopalvelut ml. yleiset kulttuuripalvelut, kansalaisopisto, museopalvelut, kaupunginteatteri ja Jyväskylä Sinfonia). Toimenpiteiden toteutumista varten on kehitetty mittareita, jotta toimintalinjojen etenemistä ja onnistumista on mahdollista seurata. Lisäksi kartoitamme kuluvan valtuustokauden aikana mahdollisuuksia jatkaa vuonna 2022 aloitettua kulttuuribarometri-tutkimusta, joka tuottaisi täsmällisemmin kulttuuripalvelujen kuluttamiseen liittyvää tietoa. Kasvuohjelmasta julkaistaan myöhemmin englanninkielinen versio kaupungin verkkosivuilla.
Toimivallan peruste:
Hallintosäännön 14§ mukaisesti lautakunta vastaa tehtäväalueensa toiminnasta, taloudesta, sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Lautakunta asettaa tavoitteita ja seuraa toiminnan tuloksia ja vaikuttavuutta sekä ohjaa ja valvoo tehtäväalueensa suunnittelua ja toteutusta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan luonnoksen Koko kaupungin kulttuuri – Jyväskylän kaupungin kulttuurin kasvuohjelman vuosille 2026-2029 ja lähettää sen tiedoksi kaupunginhallitukselle sekä edelleen kaupunginvaltuustolle.