JyväskyläDno-2026-3602
Valmistelija
Hallintosäännön 76§:n mukaan talousjohtaja päättää kaupungin takaamien lainojen hinnoittelumuutoksista.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto on myöntänyt 26.8.2013/105 Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:lle omavelkaisen takauksen Palokunnankatu 1 (E ja F kohteet) ja Tanhukaari 1 uudisrakennushankkeiden rahoittamiseksi.
Kilpailutetut lainat (17014/13 ja 17015/13) on nostettu Kuntarahoitus Oyj:ltä ja alkuperäiset lainasopimukset on allekirjoitettu vuonna 2013. Lainasopimuksissa on sovittu lainojen marginaaleista koko laina-ajalle siten, että lainojen marginaalit niiden nostamisen yhteydessä ovat 1,00 % -yksikköä ja että marginaaleja tarkastetaan vuonna 2023, jolloin marginaalit korottuvat 1,25 % -yksikön tasolle. Lainojen vakuutena on kaupungin takauksen lisäksi valtion täytetakaukset.
Tällä hetkellä lainan 17014/13 pääomaa on jäljellä noin 2,1 miljoonaa euroa ja lainan 17015/13 pääomaa on jäljellä noin 7,2 miljoonaa euroa. Lainat ovat korkotukilainoja, joiden omavastuukorko on 1,00 % -yksikköä. Lainojen korkotuen osuus on 72 %:a (tilanne 9/2026).
Lainojen nykyinen marginaalitaso ei vastaa tämänhetkistä markkinatasoa tai JVA:n nostamien uusien lainojen marginaalitasoa. Edellä mainitusta syystä Kuntarahoituksen kanssa on neuvoteltu lainan ehtojen muuttamisesta siten, että lainoihin liittyvä marginaali olisi jatkossa 0,50 % -yksikköä ja että marginaalin suuruutta tarkastettaisiin jatkossa aina viiden vuoden välein.
Päätän hyväksyä Jyväskylän kaupungin takaamien Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n lainojen korkoehtojen muutokset siten, että lainoihin 17014/13 ja 17015/13 liittyvä korkomarginaali on jatkossa 0,50 % -yksikköä ja että marginaalia tarkastetaan jatkossa aina viiden vuoden välein.