JyväskyläDno-2026-202
Valmistelija
Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 4.9. § mukaan palvelujohtaja päättää ennakkoavustusten myöntämisestä lautakunnan hyväksymissä rajoissa.
Jyväskylän Feniks ry:lle on myönnetty 500 euron kohdeavustus nuorisopalveluiden järjestöavustusten vuoden 2026 määrärahoista (sivistyslautakunta 25.3.2026/35). Jyväskylän kaupungin voimassa olevan Kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja kansalaistoiminnan avustusohjeen mukaan kohdeavustus maksetaan hakijan tiliselvityslomakkeessa esittämän meno- ja tulolaskelman ja siihen liittyvien tositteiden perusteella kattamatta jääneisiin menoihin. Ohjeen mukaan tiliselvitys on tehtävä kahden kuukauden sisällä avustuskohteen toteutumisesta. Ohjeessa todetaan lisäksi, että avustuksesta voidaan maksaa ennakkona enintään 50 %, maksupyyntö on tehtävä kirjallisesti.
Jyväskylän Feniks ry on jättänyt kirjallisen ennakkomaksupyynnön kaupungille.
Myönnän Jyväskylän Feniks ry:lle 50 %:n (250 euron) ennakko-osuuden heille vuonna 2026 myönnetystä nuorisopalveluiden kohdeavustuksesta.