§ 1 Omavalmentajan viran täyttäminen

Lataa 

JyväskyläDno-2025-2574

Päätöspäivämäärä

12.6.2025

Päätöksen tekijä

Palveluesihenkilö, työllistymisen edistäminen

Päätöksen peruste

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 37 §.

Hallintosäännön 50 §:n mukaan esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön ja alaisensa yksikön esihenkilön.

Kuvaus

valmistelija Selma Vidgren, henkilöstöasiantuntija, selma.vidgren@jyvaskyla.fi

Jyväskylän kaupunki on käynyt elinkeino- ja työllisyyspalvelujen toimialaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 12.3.2025. Neuvottelut päättyivät neuvotteluprosessin osalta yksimielisinä, mutta neuvottelutuloksen osalta erimielisenä.

Neuvottelujen kuluessa ja neuvottelussa läpi käytyjen asioiden perusteella muodostunut lopullinen työnantajan arvio oli, että irtisanominen voisi koskea enintään 41 henkilöä/tehtävää ja irtisanomisperusteinen ehtomuutos voisi koskea enintään 39 henkilöä/tehtävää. Myös osa-aikaistamiset voisivat tulla kysymykseen näiden vaihtoehtona.

Osana yhteistoimintaneuvotteluja on käsitelty sitä, millainen organisoituminen ja millaiset tehtävät palvelevat parhaiten TE-uudistuksen myötä muuttunutta tehtävä- ja toimintakenttää. Haikaraisen asiantuntijan tehtävään on kuulunut henkilöstön perehdyttäminen sekä osaamisen tukeminen. Lisäksi tehtävään on kuulunut URA- ja sähköiset palvelut kouluttaja-opastajana toimiminen. Nykyinen asiantuntijan tehtävä ei erillisenä tehtäväkokonaisuutena ole tarkoituksenmukainen toimialan palvelurakenne ja asiakastarpeet huomioiden. Tehtäviä on tarpeen painottaa aiempaa enemmän suoraan asiakastyöhön. 

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 37 §:n mukaisesti virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Näin ollen 37 §:n mukaisesti viranhaltija voidaan irtisanomisen sijasta sijoittaa toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana.

Jaana Haikarainen toimii toistaiseksi voimassa olevassa asiantuntijan virassa elinkeino- ja työllisyyspalvelujen toimialalla. Työnantaja sijoittaa Jaana Haikaraisen omavalmentajan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen viranhaltijalain 37 §:n perusteella taloudellisten ja tuotannollisten irtisanomisperusteiden perusteella.

Haikarainen täyttää tehtävälle asetetut kelpoisuusehdot. Haikarainen on kohtuudella sijoitettavissa em. tehtävään ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden.

Päätös

Päätän sijoittaa kehittämispäällikkö Jaana Haikaraisen toistaiseksi voimassa olevaan työkyvyn vahvistamisen palveluyksikön omavalmentajan virkasuhteeseen 1.8.2025 alkaen.

Todistusta terveydentilasta ei tarvitse toimittaa, sillä Jaana Haikarainen on Jyväskylän kaupungilla toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa.

Virassa ei noudateta koeaikaa.

Allekirjoitus

palveluesihenkilö Sirpa Lehdon poissaollessa Teija Hietala, palveluesihenkilö

Organisaatiotieto

Konsernihallinto