Kuvaus
1. Hankinnan kohde ja arvo
Hankinnan kohteena on taloushallinnon järjestelmäuudistus, jonka tavoitteena on hankkia pitkäikäinen ja skaalautuva talousjärjestelmäratkaisu SaaS- palveluna Jyväskylän kaupungille ja sen liikelaitoksille. Hankinnan kohteena on kokonaisratkaisu, joka kattaa kirjanpidon, laskutuksen, reskontrat, raportoinnin, säilytyksen sekä tarvittavat integraatiot ja tietoturvatoiminnot sekä kokonaisuuteen liittyvät palvelut.
Hankinta kuuluu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) EU-kynnysarvon ylittäviin palveluhankintoihin. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 1 620 000 € neljän vuoden laskennallisella sopimuskaudella.
Hankinnan valmistelussa on voimassa olevien ohjeiden edellyttämässä laajuudessa tehty riskiarvio ja toteutettu riskienhallintaa. Hankintaan liittyviä keskeisiä riskejä ovat erityisesti tietoturva, hankinnan aikataulu, henkilötietojen käsittely ja markkinan laajuus.
Riskien hallintaa on toteutettu muun muassa esim. soveltuvuusvaatimuksilla, tarjouspyynnön ehdoilla, sopimusehdoilla ja sanktioilla.
2. Hankintamenettely ja julkaistut ilmoitukset
Hankintamenettelynä on neuvottelumenettely. Menettely on monivaiheinen, ehdokkaiden kanssa käytävään neuvotteluun pohjautuva menettely. Osallistumishakemuspyyntö lähetettiin julkaistavaksi hankintailmoitus (2025-035411) Hilma-ilmoituskanavaan ja (801953-2025) Euroopan laajuiseen TED-ilmoituskanavaan 2.12.2025. Digipalvelujohtajan aikaisemmalla päätöksellä (§14/2025) on valittu kolme (3) toimittajaa tähän neuvottelumenettelyyn 19.12.2025.
Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankintayksikön näkemyksen mukaan jakaminen saattaisi rajoittaa kilpailua tai tehdä sopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa tai liian kallista, tarve koordinoida osien eri sopimuskumppaneita voisi vakavasti vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen sekä hankinnan jakamisesta syntyvä eri osien yhteensopimattomuus tai sen riski.
Hankinnan kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena on paras hinta-laatusuhde.
Tarjouspyyntö julkaistiin neuvottelumenettelyyn valituille toimittajille sähköisessä Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 9.4.2026. Tarjoajien oli mahdollista esittää kysymyksiä 21.4.2026 klo 12.00 mennessä. Esitettyihin kysymyksiin julkaistiin vastaukset Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 28.4.2026. Tarjouspyyntöä korjattiin seuraavasti:
Tarjoukset tuli jättää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 12.5.2026 klo 12.00 mennessä.
3. Saapuneet tarjoukset
Määräaikaan mennessä saatiin kaksi (2) tarjousta. Tarjouksen jättivät:
- CGI Suomi Oy (0357502-9)
- Vivicta Oy (3296940-6)
4. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus
Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
5. Tarjousten vertailu
Tarjousvertailuun hyväksytään CGI Suomi Oy ja Vivicta Oy
Tarjousten vertailuhinnat (ALV 0 %) ja pisteet ovat:
Kokonaishinnan maksimipisteet 75,00
Hinnan pisteiden laskentatapa (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet
Laadun maksimipisteet 25,00
Laadun pisteiden laskentakaava (tarjottu arvo / suurin annettu arvo) * maksimipisteet
|
Tarjoaja
|
Vertailuhinta
|
Hintapisteet
|
Laatupisteet
|
Kokonaispisteet
|
|
CGI Suomi Oy
|
1 932 904,09€
|
75,00
|
17,16
|
92,16
|
|
Vivicta Oy
|
3 172 204,56€
|
45,70
|
25
|
70,70
|
Hankintapäätöksen tiedoksiannolla ei synny sopimusta osapuolten välille.
Sitova sopimus syntyy tilaajan ja valitun toimittajan välille vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi (odotusaika).