Kulttuuri- ja liikuntalautakunta, kokous 8.9.2026

§ 74 Liikuntapalvelujen osallistuvan budjetoinnin toimenpide 2027

JyväskyläDno-2026-3257

Valmistelija

  • Riikka Mansikkaviita, liikuntasuunnittelija, Riikka.Mansikkaviita@jyvaskyla.fi

Perustelut

Toimintamallin eteneminen vuonna 2026

Osallistuvan budjetoinnin toimintamallia on toteutettu liikuntapalveluissa vuodesta 2023 lähtien. Osallistuvaan budjetointiin on kohdennettu vuosittain 100 000 € määräraha osana urheilu- ja retkeilyalueiden investointeja. Vuonna 2026 liikuntapalvelujen osallistuvan budjetoinnin ideakeruussa haettiin eri ikäisten asukkaiden lähiliikuntapaikkoihin liittyviä kehittämisideoita. Idean tuli kohdistua Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen ulkoliikunnan rakennettujen lähiliikuntapaikkojen palveluverkkoon. Ideoita kerättiin joko olemassa olevan liikuntapaikan kehittämiseen tai täysin uuteen liikuntapaikkaan, jonka tuli kuitenkin linkittyä tiiviiksi osaksi nykyistä palveluverkkoa.

Lähiliikuntapaikat ovat eri-ikäisten päivittäiseen liikuntaan ja ulkoiluun tarkoitettuja liikuntapaikkoja ja liikkumisympäristöjä, jotka sijaitsevat asuinalueella tai niiden läheisyydessä. Lähiliikuntapaikat ovat maksuttomia, helposti saavutettavissa ja vapaasti käytettävissä ilman vuorovarauksia.  

Ennen ideakeruuta kaupungin verkkosivuille laadittiin kattava ohjeistus osallistuvan budjetoinnin etenemisestä. Kehittämisideoiden keruu toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselylomakkeella aikavälillä 18.3.-31.3.2026. Ehdotuksia saatiin 240.  Suuri osa ideoista liittyi jollakin tavalla sekä liikuntapalvelujen että kadut ja puistot -yksikön palveluverkkoon. Lähiliikuntapaikoissa jaottelu kaupunkirakennepalvelujen ja liikuntapalvelujen ylläpitämiin kohteisiin voi olla haastavaa sillä palveluverkko limittyy osittain. Esimerkiksi ulkokuntoilupaikkoja ja skeittauksen olosuhteita ylläpitävät kaupungissa sekä liikuntapalvelut että kadut ja puistot -yksikkö.

Ideakeruun tulokset analysoitiin ja arvioitiin kaupungin liikuntapalvelujen asiantuntijoiden toimesta. Arvioinnissa kiinnitettiin erityistä huomiota toteutettavien kehittämisideoiden liittymiseen liikuntapaikkojen palveluverkkoon sekä lisäarvon tuomiseen alueelle esimerkiksi toiminnallisuuden tai hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Lisäksi toteutettavan kehittämisidean tuli innostaa ja kannustaa liikkeelle. Ideoiden toteuttamiskelpoisuutta tarkasteltaessa ja selvitettäessä ensiarvoista olivat maankäyttöön, omistajuuteen ja eri yksiköiden vastuualueisiin liittyvät reunaehdot sekä käytettävissä oleva budjetti. Tärkeää oli myös, että toteutettavan toimenpiteen arvioidut ylläpitokustannukset ovat maltilliset.

Tänä vuonna ideoissa korostuivat skeittauksen olosuhteiden kehittäminen, ulkokenttien kehittäminen erityisesti tenniksen näkökulmasta, uimarantojen kehittäminen erityisesti Tuomiojärven palvelujen osalta sekä erilaiset ulkokuntoilupaikat. Uudenlaisina ideoina mainittiin tanssin ulko-olosuhteiden kehittäminen. Kohderyhmissä korostuivat nuoret, muut kohderyhmät ja työikäiset. Kohderyhmän "jokin muu"-vaihtoehtoa tarkemmin kysyttäessä avoimissa vastauksissa korostuivat kaikki kohderyhmät.

Eri kaupunginosiin liittyvästä kysymyksestä oli jäänyt kyselylomakkeen virheen vuoksi epähuomiossa pois alueita, mikä huomattiin vasta, kun kysely oli jo päättymässä. Tästä syystä kaupunginosiin liittyvä kysymys jätettiin pois analyysistä eikä sen tuloksia hyödynnetty. Kehittämisidean sijaintia oli kuitenkin mahdollista kuvata tarkemmassa idean kuvauksessa ja lisätiedoissa. Kaikkiin kysymyksiin vastaaminen oli vapaaehtoista.

Lisäksi ideakeruun yhteydessä kysyttiin lähiliikuntapaikoille lähtemiseen kannustavia tekijöitä. Vastauksissa korostuivat kohteiden helppo saavutettavuus kävellen ja pyöräillen, mahdollisuus viettää aikaa ulkona, sekä mahdollisuus monipuoliseen treenaamiseen ja kuntoiluun. Kysymystä voidaan hyödyntää myös meneillään olevassa lähiliikuntapaikkaohjelman päivitystyössä, joka on yksi Liikkumisohjelman toimenpiteistä.

Arvioinnin jälkeen päädyttiin jatkotyöstämään kolmea osallistuvan budjetoinnin investointihankeideaa, joita olivat Palokan ulkokuntosalin uudistaminen, kuntoportaiden rakentaminen ja liikuntapalvelujen skeittipaikkojen kehittäminen. Näihin teemoihin liittyen järjestettiin kaikille avoin osallistamistilaisuus 25.6.2026.

Vuoden 2027 toimenpiteeksi esitetään Palokan liikuntapuiston ulkokuntosalin uudistaminen

Ideakeruun, arviointiprosessin ja osallistamistilaisuuden myötä päädyttiin esittämään toteutettavaksi vuoden 2027 osallistuvan budjetoinnin laajemmaksi investointihankkeeksi Palokan liikuntapuiston ulkokuntosalin uudistaminen, joka täyttää hyvin osallistuvalle budjetoinnille tänä vuonna asetetut tavoitteet. Liikuntapaikka on maksuton ja kaikille avoin lähiliikuntapaikka, uudistus lisäisi liikuntapaikan toiminnallisuutta sekä laajentaisi arviolta käyttäjäryhmiä ja käyttöastetta. Käyttöasteen arvioinnissa kohdetta on peilattu samankaltaisiin kohteisiin. Kohteen sijainti on keskeinen, ja osa liikuntapalvelujen liikuntapaikkojen nykyistä palveluverkkoa.

Vaikka osallistuvasta budjetoinnista toteutettavien ideoiden määrä on rajallinen, voidaan ideoita huomioida ja toteuttaa paljon laajemminkin osana liikuntapaikkojen palveluverkon tarkastelua sekä tulevia toimenpiteitä ja investointeja. Osallistuvan budjetoinnin myötä esiin nousseita tarkasteltavia kohteita ovat esimerkiksi skeittauksen olosuhteet, Tuomiojärven uimarannan kehittäminen, tenniskenttien peruskorjaustarpeet ja palveluverkon tarkastelu sekä Keljonkankaan liikuntapaikkojen tarkastelu. Kaupunkirakennepalvelujen palveluihin ja kohteisiin tiiviisti liittyvät saadut kehittämisideat on välitetty kadut ja puistot -yksikölle tiedoksi ja hyödynnettäväksi palvelujen kehittämisessä.

Palokan liikuntapuiston ulkokuntosalin nykytilan kuvaus

Palokan liikuntapuiston ulkokuntosali sijaitsee Palokkajärven rannalla, Kehä Sinisten varrella, ja on osa Palokan liikuntapuiston palveluja. Ulkokuntosalin ylläpidosta vastaa liikuntapalvelut.

Ulkokuntosali ei yllä toiminnallisuudeltaan uudempien ulkokuntosalien tasolle. Nykyiset laitteet soveltuvat enimmäkseen aerobiseen harjoitteluun. Laitteiden vastusta ei voi säätää, vaan vastus määräytyy joissakin laitteissa oman kehon painon mukaan. Lisäksi alusta on kärsinyt routavaurioista ja on peruskorjauksen tarpeessa.

Ulkokuntosalilaitteet ovat kehittyneet viime vuosina ja nykyaikaiset painopakkalaitteet mahdollistavat laadukkaan lihaskuntoharjoittelun eri kohde- ja ikäryhmille, sillä vastusta voi säätää helposti. Tämä näkyy myös kaupunkilaisten uusiin saleihin liittyvien positiivisissa palautteissa ja painopakallisten laitteiden ulkokuntosalien lisäämiseen liittyvissä kehittämistoiveissa. Käyttöastetta on seurattu osalla painopakallisten laitteiden ulkokuntosaleilla kävijälaskureilla. Painopakallisten laitteiden lisäksi uusiin ulkokuntosaleihin voidaan toteuttaa monipuolisia oman kehon painon harjoitteluun liittyviä harjoittelumahdollisuuksia, kuten selkä- ja vatsalihaspenkkejä, leuanvetotankoja ja hyppybokseja.

Ulkokuntosalin uudistus on tarkoitus suunnitella moniammatillisessa yhteistyössä. Suunnittelussa huomioidaan laajasti eri käyttäjäryhmät, saavutettavuus, toiminnallisuus ja alueen viihtyisyys. Myös alueen asukkaita voidaan osallistaa mukaan suunnitteluun.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eino Leisimo, toimialajohtaja, eino.leisimo@jyvaskyla.fi

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää hyväksyä vuoden 2027 osallistuvan budjetoinnin toteutettavaksi toimenpiteeksi Palokan liikuntapuiston ulkokuntosalin uudistamisen. Investoinnin toteutus edellyttää, että määräraha sisältyy kaupunginvaltuuston hyväksymään vuoden 2027 talousarvioon.