Kaupunkirakennelautakunta, kokous 2.12.2025

§ 211 Keljonkankaantien eteläisen osan asemakaavan laajennus ja muutos

JyväskyläDno-2025-1578

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Lassila, kaavoitusarkkitehti, pekka.lassila@jyvaskyla.fi

Perustelut

Asemakaavan laajennus koskee 21. ja 28. kaupunginosaa. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan virkistysaluetta.

Asemakaavan laajennus ja muutos koskee noin 400 metrin osuutta Keljonkankaantiestä Kaijanlammentien liittymästä lounaaseen. Asemakaavan tarkoituksena on mahdollistaa tiealueiden hallinnollinen siirto Keski-Suomen ELY-keskukselta Jyväskylän kaupungille. Lisäksi asemakaava luo edellytykset Keljonkankaantien jalankulku- ja pyöräilyväylän katusuunnitelman hyväksymiselle ja toteuttamiselle Kaijanlammentien liittymästä lounaaseen.

Lähtökohdat

Asemakaavan laajennukseen ja muutokseen on ryhdytty kaupungin ja ELY:n aloitteesta. Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu sanomalehti Keski-suomalaisessa 6.6.2025. Alue on pääosin Keski-Suomen ELY-keskuksen sekä osittain kaupungin omistuksessa. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1,2 hehtaaria.

Jyväskylän oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa Keljonkankaantie on osoitettu olemassa olevaksi tärkeäksi yhdystieksi, paikalliseksi kokoojakaduksi tai muuksi tärkeäksi liikenneväyläksi. Suunnittelualue on pääosin asemakaavoittamatonta, kaavoitettua lähivirkistysaluetta (VL) on 0,18 hehtaaria.

Kaava-alueen luontoarvot ja liito-oravat on selvitetty 2024.

Kaavaluonnoksesta saatu palaute

Kaavaluonnos oli nähtävänä 6.6.–23.6.2025. Nähtävänäolosta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä osallisille lähetetyillä kirjeillä.  Asemakaavaluonnoksesta annettiin kaksi lausuntoa. Telia Finland Oyj ja Alva Sähköverkko Oy antoivat teknisluonteiset lausunnot, joissa ei esitetty huomautuksia kaavaluonnokseen. Keski-Suomen ELY-keskus ilmoitti, ettei sillä ole huomautettavaa kaavaluonnoksesta. Kaavaluonnoksesta ei jätetty mielipiteitä.

Asemakaavaehdotus

Asemakaavan laajennuksella ja muutoksella mahdollistetaan pyörätien rakentaminen Keljonkankaantien varteen. Tiealue asemakaavoitetaan katualueeksi ja lähivirkistysalueen rajoja tarkistetaan katu-/tiesuunnitelman aluevarausten mukaisesti. Asemakaavaehdotus on kaavaluonnoksen mukainen.

Asemakaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 14 päivää. Asemakaavan laajennus ja muutos on vaikutuksiltaan vähäinen ja sen hyväksyy kaupunkirakennelautakunta (hallintosääntö 16 §).

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/keljonkankaantien-etelainen-osa

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta

- päättää asettaa asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksen alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
- pyytää asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Pekka Lassila, kaavoitusarkkitehti, pekka.lassila@jyvaskyla.fi

Perustelut

Keljonkankaantien eteläisen osan asemakaavan laajennus ja muutos

Kaavaehdotuksesta saatu palaute

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävänä 7.10.–21.10.2025. Nähtävänäolosta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä osallisille lähetetyillä kirjeillä. Asemakaavaehdotuksesta annettiin kaksi lausuntoa, joissa ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen. Lausunnon antoivat Telia Finland Oyj ja Keski-Suomen ELY-keskus. Kaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia.

Asemakaavaehdotukseen ei ole tehty muutoksia julkisen nähtävänäolon jälkeen.

Asemakaavaehdotus on vaikutuksiltaan vähäinen ja sen hyväksyy kaupunkirakennelautakunta (hallintosääntö 16 §).

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa: https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/keljonkankaantien-etelainen-osa

Ehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan laajennus- ja muutosehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

 

Valitusviranomainen ja valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Valituksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
- maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia sekä rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.

Pelkästään kunnan jäsenyyden perusteella valitusoikeutta ei ole silloin, kun kyse on vaikutuksiltaan vähäisenä pidettävästä asemakaavan muutoksesta. (Alueidenkäyttölaki 191 § 3 mom.)

Vaikutukseltaan vähäisenä ei ole lain mukaan pidettävä asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Vähäisen vaikutuksen käsite on rajattu paikallisiin, pienehköihin vaikutuksiin, jotka eivät ole alueellisesti tai sisällöllisesti merkityksellisiä.

Muutoksenhaun maksu

Valituksen käsittelyn maksullisuudesta saa tietoja valitusviranomaiselta. Maksuista, niiden määristä ja maksuvapautuksen perusteista on säädetty tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) ja tuomioistuinmaksulain 2 §:ssä säädettyjen maksujen tarkistamisesta annetussa oikeusministeriön asetuksessa (1122/2021). 

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että:

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valitusaika

Valitus on jätettävä hallinto-oikeudelle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Päätöksen katsotaan tulleen kaikkien valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Valituksen muoto, sisältö ja liitteet

Valitus on tehtävä kirjallisena.

Valituksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- valittajan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valitukseen on liitettävä

- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta, sekä
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valitus on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava.  Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksen toimittaminen

Valitus on valittajan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava valitusviranomaiselle virka-aikana ennen valitusajan päättymistä. Valituksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä, eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Sähköisen viestin (faksin ja sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Valitus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

 

 

 

 

 

Valitusviranomaisen yhteystiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100  HÄMEENLINNA
Puhelin: 029 56 42200 (vaihde)
Faksi: 029 56 42269
Sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Virka-aika:  klo 8.00 – 16.15