Kaupunginvaltuusto, kokous 30.3.2026

§ 31 Eteläväylä 17 -asemakaavan muutos sekä tonttijaon hyväksyminen asemakaavan yhteydessä

JyväskyläDno-2022-240

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ora Nuutinen, projektipäällikkö, ora.nuutinen@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kaavaluonnoksesta saatu palaute

 Asemakaavan muutosluonnos oli nähtävänä 22.9.–23.10.2023 välisen ajan. Nähtävänäolosta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä osallisille lähetetyillä kirjeillä. Kaavaluonnoksesta annettiin nähtävänäolon aikana 5 lausuntoa. Lausunnon antoivat Keski-Suomen ELY-keskus, Keski-Suomen museo, Telia Finland Oy, ALVA-yhtiöt Oy/ vesi ja ALVA Sähköverkko Oy.

Lausunnoissa käsiteltiin seuraavia asioita:

  • Asemakaavaan tulee lisätä vesihuoltolinjan molemmille puolille 5 metriä leveä suoja-alue
  • Kaava-alueella sijaitsevien kaapeleiden mahdollisista siirtämisistä tulee olla yhteydessä niiden omistajiin. Mahdollisista siirtämiskuluista vastaa aiheuttaja.
  • Uuden rakentamisen myötä lisääntyvät liikennemäärät tulee arvioida ja tutkia vaikutukset Eteläväylän liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen sekä esittää liittymän mahdolliset parannustarpeet

Luonnosvaiheen palautteesta ja vastineista niihin on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä.

Asemakaavan muutosehdotus

Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella asemakaavan muutosehdotukseen on tehty seuraavia muutoksia luonnosvaiheen jälkeen:

  •  Uuden KLH-1-tontin rakennusoikeudeksi on tarkennettu 6000 kerrosalaneliömetriä.
  •  Liikerakennuksen laajennus on suunniteltu jatkeena nykyiseen rakennusmassaan ja se on kaavaehdotuksessa osoitettu ohjeellisena
  •  Liikerakennusten korttelialueen ohjeellisia pihajärjestelyjä on tarkennettu
  •  Kaavan liikennevaikutusten arviointia on täydennetty ELYn lausunnon perusteella ja lisätty liikenteen toimivuus- ja tilavaraustarkastelu osaksi kaavan liiteaineistoa  Eteläväylän kasvavan liikennemäärien ja parantuneen turvallisuuden mahdollistamiseksi. Samalla liittymän parannustarve on arvioitu ja päädytty yhdessä tontinomistajan  kanssa Eteläväylälle tulevaan uuteen kiertoliittymään.
  •  Kaava-alueen eteläreunaan on osoitettu 5 metriä leveä vesihuoltolinjan suoja-alue.

Kiertoliittymän toteuttamisesta laaditaan sopimukset Keski-Suomen ELY-keskuksen, kaupungin ja tontinomistajan kesken. Liittymän toteutus tehdään tontinomistajan kustannuksella.

Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Asemakaavan yhteydessä hyväksytään sitova tonttijako.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa:

https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/etelavayla-17

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Kantonen, toimialajohtaja, hannu.kantonen@jyvaskyla.fi

Kaupunkirakennelautakunta

  • päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville
  • pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot
  • päättää, että mikäli muistutuksia ei jätetä, eivätkä asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaista uudelleen nähtäville asettamista, esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muutosehdotus sekä siihen liittyvä sitova tonttijako hyväksytään

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ora Nuutinen, projektipäällikkö, ora.nuutinen@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kaavaehdotuksesta saatu palaute

Asemakaavan muutosehdotus oli nähtävänä 23.1.–23.2.2026 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta annettiin nähtävänäolon aikana 2 lausuntoa, muistutuksia ei jätetty. Lausunnoissaan Keski-Suomen elinvoimakeskus sekä Lupa- ja valvontavirasto ilmoittivat, ettei kaavan muutosehdotuksesta ollut lausuttavaa.

Asemakaavan muutosehdotukseen ei lausuntojen johdosta tarvinnut tehdä muutoksia.

Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Asemakaavan yhteydessä hyväksytään sitova tonttijako.

Asemakaavasta ei laadita maankäyttösopimusta.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.

 

Ehdotus

Esittelijä

Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon asemakaavan yhteydessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Ari-Pekka Liukkonen ja Mervi Hovikoski ilmoittivat Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston jäseninä olevansa hallintolain 28 §:n 1. mom. 5. kohdan mukaan esteellisiä käsittelemään asiaa. He poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

Perustelut

Asemakaavasta ei laadita maankäyttösopimusta.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon asemakaavan yhteydessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

 

Valitusviranomainen ja valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Valituksen saa tehdä

- asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
- maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia sekä rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.

Pelkästään kunnan jäsenyyden perusteella valitusoikeutta ei ole silloin, kun kyse on vaikutuksiltaan vähäisenä pidettävästä asemakaavan muutoksesta. (Alueidenkäyttölaki 191 § 3 mom.)

Vaikutukseltaan vähäisenä ei ole lain mukaan pidettävä asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Vähäisen vaikutuksen käsite on rajattu paikallisiin, pienehköihin vaikutuksiin, jotka eivät ole alueellisesti tai sisällöllisesti merkityksellisiä.

Muutoksenhaun maksu

Valituksen käsittelyn maksullisuudesta saa tietoja valitusviranomaiselta. Maksuista, niiden määristä ja maksuvapautuksen perusteista on säädetty tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) ja tuomioistuinmaksulain 2 §:ssä säädettyjen maksujen tarkistamisesta annetussa oikeusministeriön asetuksessa (1020/2024). 

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että:

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valitusaika

Valitus on jätettävä hallinto-oikeudelle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Päätöksen katsotaan tulleen kaikkien valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Jyväskylän kaupungin verkkosivuille. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Valituksen muoto, sisältö ja liitteet

Valitus on tehtävä kirjallisena.

Valituksessa on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- valittajan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valitukseen on liitettävä

- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta, sekä
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valitus on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava.  Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksen toimittaminen

Valitus on valittajan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen toimitettava valitusviranomaiselle virka-aikana ennen valitusajan päättymistä. Valituksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä, eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Sähköisen viestin (faksin ja sähköpostin) katsotaan saapuneen viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Valitus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valitusviranomaisen yhteystiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100  HÄMEENLINNA
Puhelin: 029 56 42200 (vaihde)
Faksi: 029 56 42269
Sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Virka-aika:  klo 8.00 – 16.15