Kaupunginhallitus, kokous 16.3.2026

§ 79 Vuoden 2026 Jyväskylä-mitalin myöntäminen

JyväskyläDno-2026-1013

Valmistelija

  • Emmi Hyvönen, viestintäjohtaja, emmi.hyvonen@jyvaskyla.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuuston 24.10.1966 perustama Jyväskylä-mitali on tunnustus erityisen merkittävistä ansioista Jyväskylän hyväksi. Mitalin sääntöjen mukaan ansiokkaaksi toiminnaksi katsotaan

1. poikkeuksellisen mittava panos Jyväskylän kaupungin luottamusmiehenä, viranhaltijana tai työntekijänä

2. yleistä tunnustusta saanut toiminta, joka poikkeuksellisella tavalla on edistänyt Jyväskylän kaupungin aineellista tai henkistä kehitystä

3. teko, joka Jyväskylästä olevan tai syntyperäisen jyväskyläläisen suorittamana on tehnyt Jyväskylän nimeä tunnetuksi ja jolle annetaan erityinen arvo Jyväskylän kaupungin ulkopuolellakin.


Mitalin historia

Ensimmäinen Jyväskylä-mitali myönnettiin akateemikko Alvar Aallolle vuonna 1967. Vuosittain voidaan myöntää vain yksi mitali, poikkeuksena kuitenkin kaupungin juhlavuodet, jolloin voidaan myöntää useampiakin mitali. Joka vuosi mitalia ei ole myönnetty.

Mitali annetaan maaliskuun 22. päivänä. Poikkeustapauksissa mitali voidaan luovuttaa muulloinkin. Koronan vuoksi vuoden 2021 mitalin luovutustilaisuus pidetään myöhemmin, kun se kokoontumisrajoituksen ja turvallisuusmääräysten puolesta on mahdollista.  

Jyväskylä-mitalin aiemmat saajat

Jyväskylä-mitali on luovutettu aiemmin seuraaville tahoille:

1967 Alvar Aalto, akateemikko, professori

1967 Kalle Heinonen, kauppaneuvos

1967 Eino Palander, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

1968 Reino Pöyhönen, kaupunginsihteeri

1970 Ahti Karjalainen, kapellimestari

1972 Päivö Oksala, professori

1973 Veikko Hyytiäinen, varatuomari

1974 Veli Järvinen, kaupunkineuvos

1977 Matti Koivunen, kunnallisneuvos

1977 Mauno Salojärvi, kauppaneuvos

1977 Elli Särkkä, liikunnanohjaaja, liikuntatieteiden tohtori h.c.

1982 Sirkka Valjakka, museonjohtaja

1982 Pekka Nykänen, työsuojelutarkastaja

1982 Helka Rantanen, lastenhuollontarkkailija

1983 Antti Lehtinen, professori

1988 Matti Nykänen, olympiavoittaja

1998 Jaakko Lovén, kaupunkineuvos

2000 Pentti Sahi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

2007 Göran Schildt, filosofian tohtori

2008 Kauko Sorjonen, kotiseutuneuvos

2009 Aino Sallinen, rehtori

2010 Tommi Mäkinen, ralliautoilija

2011 Erkki Laatikainen, päätoimittaja, professori

2012 Jussi Jäppinen, FT, graafinen suunnittelija

2013 Mieskuoro Sirkat

2014 Ilkka Halinen, arkkitehti

2016 Valmet Rautpohjan tehdas

2017 Erkki Fredrikson, kamarineuvos

2018 Jyväskylän Kenttäurheilijat ry

2019 Jyväskylä Sinfonia

2020 Tanssisali Lutakko – Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys (Jelmu) ry.

2022 Torsten Lindfors, muusikko, kapellimestari, rehtori

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi

Päätösehdotus tehdään kokouksessa.