Perustelut
Hyvin toimiva sisäinen valvonta ja riskienhallinta lisäävät toiminnan sekä varainkäytön luotettavuutta ja siten ylläpitävät julkisten palveluiden sekä niiden rahoituksen hyväksyttävyyttä. Kuntalain (410/2015) säädökset velvoittavat kunnan järjestämään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista.
Kunnanhallituksen puolestaan tulee kuntalain 39 §:n mukaan huolehtia kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Edelleen hallintosäännön 87 §:n sekä kaupunginvaltuuston, edellisen kerran 16.2.2026, hyväksymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden mukaan kaupunginhallitus hyväksyy sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat ja valvoo että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeiden mukaisesti ja tuloksellisesti, ja että siitä raportoidaan. Ohjeella täydennetään kaupunginvaltuuston hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteita ohjeistamalla yksityiskohtaisemmin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan käytännön työtä. Ohjeen tavoitteena on toimia johtamisen työkaluna ja varmistaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukainen järjestäminen sekä selkeyttää ja yhtenäistää toteuttamista, raportointia ja seurantaa sekä auttaa ymmärtämään sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa osana hyvää hallintotapaa sekä näiden kytkeytymistä omaan toimenkuvaan. Yhtenäisellä ohjeella kaupunginhallitus määrittelee sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintatavat, vastuut ja tehtävät.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt Jyväskylän kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan yleisohjeen edellisen kerran 16.4.2018. Voimassa olevan ohjeen mukaan ohje tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn kerran valtuustokaudessa, tai kun kaupunkiorganisaation toiminnassa tapahtuu sellaisia olennaisia muutoksia, jotka edellyttävät ohjeen päivittämistä. Molemmat edellytykset täyttyvät ja ohje on nähty tarpeelliseksi uudistaa. Ohjetta on uudistettu niin laajasti eri puolilla asiakirjaa, että muutosversion ylläpitäminen ei palvellut tarkoitustaan.
Seuraavat keskeisimmät muutokset esitetään uudistettavaan ohjeeseen:
• Hyvän hallinnon perusteiden tarkempi määrittely
• Kolmen linjan mallin ottaminen mukaan selkeyttämään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan vastuita.
• Vuonna 2024 lakkautetun sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjausryhmän tehtävien jakaminen muihin ohjausryhmiin.
• Lukuun 6 tulee mukaan uutena se, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta toteutuu osana tiedonhallinnan (sis. asianhallinta), tietojohtamisen, viestinnän, turvallisuuden, kehittämisen ja vakuuttamisen prosesseja.
• Uutena otetaan mukaan myös poikkeamahallinta ja ilmoittajansuojelulain mukaisen ilmoituskanavan menettelyt.
• Joiltain osin tiivistämistä ja vanhentuneiden asioiden poistamista/päivittämistä.
Ohje tulee voimaan kaupunginhallituksen hyväksynnällä välittömästi ja se korvaa 16.4.2018 annetun Jyväskylän kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan yleisohjeen. Kaupunginhallitus edellyttää, että ohje käsitellään toimialojen toimielimissä ja liikelaitoksen johtokunnassa. Esihenkilöiden on varmistettava, että myös henkilöstö on tietoinen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen keskeisestä sisällöstä ja sitoutuu noudattamaan sitä. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään jatkossa sellaiset vähäiset korjaukset ohjeeseen, jotka ovat tarpeellisia sen ajan tasalla pitämiseksi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, timo.koivisto@jyvaskyla.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisesti Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Jyväskylän kaupunkiorganisaatiossa -ohjeen ja määrää sen tulemaan voimaan 17.3.2026 alkaen ja kumoaa 16.4.2018/63 hyväksytyn Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Jyväskylän kaupunkiorganisaatiossa -ohjeen.