Elinkeino- ja työllisyyslautakunta, kokous 26.3.2026

§ 20 Kyselyt

Perustelut

Toimielimen jäsenet sekä mahdolliset kaupunginhallituksen ja nuorisovaltuuston edustajat voivat ennen kokousta tai kokouksessa esittää kirjallisesti toimialaan liittyviä kysymyksiä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Tolonen, toimialajohtaja, ari.tolonen@jyvaskyla.fi

Mikä tilanne on ESR-rahoitteisten hankkeiden osalta?

Yksi ehdollinen rahoituspäätös on saatu akatemiamalli-hankkeeseen. Myös Maakunnan yhteistyöryhmä  (MYR ) on maaliskuussa todennut, että 4.1 Polkuja töihin -hankehaku on auki ja rahoitusta vielä Kesku-Suomeen saatavissa. Hankerahoituksen hakeminen tätä kautta on mietinnässä.

Maakuntahallitus päättänyt kohdentaa 500 000 euroa Keski-​Suomen kehittämisrahastosta nuorten työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Rahoituksella tuetaan alle 29-​vuotiaiden koulutus-​ ja työpolkuja, madalletaan ensimmäisen työpaikan kynnystä sekä ehkäistään syrjäytymistä.

Tuki on enintään 80 prosenttia kustannuksista, ja yksittäinen avustus on 20 000–100 000 euroa. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi kunnat, työllisyysalueet, kuntayhtymät, yhdistykset ja säätiöt yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Haku avataan maaliskuussa ja hakemukset käsitellään kahdessa vaiheessa vuoden 2026 aikana.

Päätös

   


Muutoksenhaku

 

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §, laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 §)
- hallinnon sisäistä määräystä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista (laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
- etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
- varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)
- hankintaoikaisun johdosta tehtyä päätöstä, jos hankintapäätöstä ei ole hankintaoikaisun johdosta muutettu (Hankintalaki 146 § )